Herra A

Listan edellinen The Band-julkaisu jätti hieman kylmäksi, joten hieman ristiriitaisissa tunnelmissa lähdin tätä levyä pureskelemaan. Onko kyseessä lisää "sitä samaa" vai onko tämä se levy, jonka vanavedessä jo arvosteltu nimikkolevykin on ratsastanut? 

Ensimmäinen kuunteluyritys loppuu jo alkumetreihin, sillä ainakin tässä käsiin saamassani versiossa on sama vika kuin oli The Doorsissa. Miksaajien LSD-trippi taisi olla aika vahva, sillä stereomiksaus on kuulokkeilla kuunneltuna aivan älytön. Homma menee vielä kaiuttimilla, mutta kuulokkeilla itse musiikkiin keskittyminen tuntui lähes mahdottomalta, kun osa soittimista tuli vain toisesta kanavasta. Levy oli pakko pakottaa monolle, tai rajoittaa muuten kuuntelu kotiin ja kaiuttimille.

Kun itse musiikkiin pystyi keskittymään, homma kuulostaa turhankin paljon listan edelliseltä The Band-julkaisulta. Levy jatkaa, tai siis edeltää, siitä mihin listan edellinen nimikkolevy jäi. Homman nimi on edelleen ajalleen (1968) tyypillinen pop/rock ja sitä tätä vaivaava samanlainen tasapaksuus. Tällä kertaa yhden kappaleen melodia on sentään ennestään tuttu, eli The Weight. Kyseinen teos taitaakin olla herrojen kuuluisin kappale, joka on sinänsä paljon sanottu kun nimi ei sano mitään. Muuten meno on sitä samaa, eikä tämä edelleenkään sytytä suuntaan taikka toiseen. Mitään ei jää erityisesti mieleen, enkä varmasti erota tätä mitenkään listan aiemmasta The Band-levystä.

Kenties Bob Dylanin haamu The Bandin yllä selittää näiden levyjen korkeaa listasijoitusta. Muuten The Bandin näin korkea (lista) arvostus jää itselleni arvoitukseksi.

6/10

Herra O

Listan toinen albumi Yhtyeeltä, vain vuotta nuorempi Music From Big Pink, on seuraajansa tapaan kevyehköä folk rockia countryn maustamana. Itsensä Bob Dylanin kuvittama levyn kansikuva on hilpeytensä vuoksi mainitsemisen arvoinen. Näytti olevan rankattuna myös yhdeksi kaikkien aikojen kauheimmista kansikuvista. Mutta tarkistetaanpas mitä itse albumi pitää sisällään.

Yhdentoista kappaleen debyytti on sopivan pituinen paketti meneviä rock-kappaleita. Kappaleet ovat melko suoraviivaisia ja fiilis on mukavan rento. Itselleni ei levyltä mitään syvempää löytynyt, enkä oikeastaan sellaista yrittänytkään löytää. Harmitonta renkutusta alusta loppuun. Levyn varmasti tunnetuin kappale, The Weight, oli ainut minulle tuttu ja samalla mielestäni albumin paras kappale. Kappaleen kiireetön soljunta kiteyttää koko albumin yleistunnelman parhaiten. Toinen mainittavan arvoinen lienee Chest Fever. Levyä kuunnellessa mieleen palasi aika ajoin jo mainitsemani kansikuva, joka sopii tähän musiikkiin jostain syystä täydellisesti.

Kokonaisuutena Music From Big Pink kirii pykälän verran aiemmin arvosteltua nimikkoalbumia paremmille pisteille ja lunastaa näin ollen paremman sijoituksensa myös listalla. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta yllätyksekseni levyllä oli asioita joista pidin, ehkä oleellisimpana juuri tuo rentous. Tämä albumi voisi olla The Bandilta sellainen, jota voisin kuunnella vastaisuudessakin.

7/10

Herra D

Allekirjoittaneen saamattomuuden takia viimeisin arvostelu on viivästynyt ja viivästynyt, joten siitä pahoittelut. Mutta asiaan.

The Bandiin onkin päästy jo tutustumaan aiemmin tällä listalla, kun yhtyeen itsensä mukaan nimetty levy onnistui yllättämään minut varsin positiivisesti. Ennakko-odotukset olivat siis korkealla, kun Music From Big Pink lähti soimaan ensimmäistä kertaa.

Music From Big Pink on bändin ensimmäinen levytys. Ennen levyn tekemistä bändi toimi Bob Dylanin kiertuebändinä. Tämä yhteistyö jatkui myös kiertueen jälkeen, kun Dylankin osallistui levyn tekoon kirjoittamalla levylle muutaman kappaleen. Musiikillisesti levy risteilee pitkälti samoissa maisemissa kuin jo aiemmin kuultu The Band. Vaikka musiikkityylitkin hieman vaihtuvat, leimaa levyä jälleen rennon letkeä fiilis.

Periaatteessa paketin pitäisi olla siis jälleen koossa hyviä pisteitä ajatellen, mutta jostain syystä se Jokin(tm) jää puuttumaan. Usean kuuntelukerran jälkeenkään en ole kokenut samanlaista herätystä kuin The Bandin parissa, mikä on ainakin omasta mielestä todella harmi. Ehkä yksi syy tähän voi olla se, etteivät levyn kappaleet oikein missään vaiheessa jääneet mieleen. Joka kerta kun yritin muistella jotain yksittäistä kappaletta, lähti päässä soimaan Across The Great Dividen säkeistö.

Ihan ok.

7/10