Herra A
Jos hyvä ja huono musiikki tappalevat, kumpi voittaa? Sen saan ehkä selville, kun jälleen kerran Jimi Hendrixiä kuuntelen. Paikoin meno on käsittämättämän hienoa ja paikoin taas mennään niin, että mielummin kuuntelisi vaikka sitä Princea. No ei kuitenkaan, mutta hieman pelonsekaiset tuntemukset on levyä kohtaan. Vaikka Hendrix on artistina varsin tuttu ja heittää parhaimmillaan jumalaisen hienoja veisuja, ei tuotantoa ole levyinä pahemmin tullut kuuneltua.
Jos avaus"kappaleen" jättää huomiotta, levy alkaa juuri sellaisella kappaleella, joka iskee suoraan vyön alle. Tällainen pikkunätti jazzahtava soundi on juuri sitä, josta en yhtään välitä. Sitten mennäänkin toiseen äärilaitaan; vaikka kuulin Spanish Castle Magicin todennäköisesti ekana Yngwie Malmsteenin esittämänä, tällainen psykedeelinen rock on sitä Jimiä jonka haluan tuntea. Vaikka Ykä osaakin rautalankaa vääntää, on Jimi aina Jimi.
Tästä sitten levy jatkaakin hyväksi havaitsemallaan tiellä. Wait Until Tommow on itselleni varsin yhdentekevä, kun taas Ain't No Telling rokkaa kympillä. Vaihtelua riittää juuri niin paljon kun tällaiselta osasinkin odottaa. Välillä rokataan kympillä, seuraavan kappaleen (tai saman kappaleen aikana) sormi syyhyäkin jo next-napin kohdalla. Kun tästä muutaman kuuntelukerran jälkeen toipui, sopasta nousi parhaiten esiin Noel Reddingin laulama She's So Fine. Erilaisen levyn erilaisin kappale.
Hyvä voitti ottelun tällä kertaa. Kuitenkin ne häiritsevät elementit häiritsevät niin paljon, että tästä levystä voisin täysin siemauksin nauttia. Mikäli Jimin soitanta on radiossa kuulostanut hyvältä, ei tämä varmasti petä.
7/10
Herra O
Tämän viikon albumi kuuluukin taas siihen joukkoon, joita odotin hieman suuremmalla mielenkiinnolla. Jimi Hendrixin Axis: Bold As Love vastasi lähes kaikkiin odotuksiin.
Hieman "happoisan" intro-biisin jälkeen päästään itse asiaan, eli vahvasti kitaravetoiseen, psykedeeliseen rock-musiikkiin. Aikamme merkittävin ja varmastikin vaikutusvaltaisin kitaristi ei jätä kylmäksi ja jokainen kappale suorastaan pursuaa voimakkaita tunteita ja välillä taas huoletonta fiilistelyä. Ei ole kovinkaan vaikeea kuvitella Jimiä lavalla eläytymässä suoritukseensa ja polkemassa wah-wah -pedaaliaan armottomasti näitä kappaleita esittäessään.
Vaikka osa kappaleista liikkuukin todella vahvasti psykedeelisen puolella, pysyy veisuissa kuitenkin jonkinlainen punainen lanka. Rohkeilta ja samalla mielenkiintoisilta soundikokeiluilta ei säästytä ja mielestäni se olikin tämän albumin vahvimpia puolia. Jokaisella kuuntelulla tuntui löytyvän jotain uutta. Vaikka soundit eivät nykypäivän tuotoksia vastaakaan, raaka ja hiomaton soundi oli juuri sopiva tällaiseen musiikkiin.
Vaikka en aikaisemmin olekaan Hendrixin tuotantoa kuunnellut kovinkaan paljoa, viimeistään tämä kuuntelukokemus herätti mielenkiinnon sille asteelle, että lisää on saatava. Vaikka levyn julkaisussa olikin lieviä paineita levy-yhtiön suunnalta, ei tämä kiekko jää mielestäni debyyttilevyn, Are You Experienced? (ainoa kuulemani Hendrixin albumi tätä ennen) varjoon, vaikka se lepäileekin listalla kunnioitettavalla 15:llä sijalla.
Jälleen "löytyi" artisti, joka sai innostumaan ja se on jo paljon se.
Kahdeksan haponkatkuista kitaraefektiä
Herra D
Tällä viikolla vaihdettiin pois soul-kuningattaren sielukkaasta seurasta ehkäpä kaikkien aikojen tunnetuimman kitarasankarin pariin. Itse olin odottanutkin jo tovin tämän viikkoista albumia, sillä en ole koskaan aiemmin oikein todella päässyt kiinni Jimin tuotantoon. Nyt olikin jo siis korkea aika antaa Jimille reilu mahdollisuus osoittaa, mihin hän pystyy.
Axis: Bold As Love on Jimi Hendrixin toinen levy. Musiikillisesti se jatkaa pitkälti debyyttialbumin linjoilla samalla kuitenkin laajentaen Jimin ilmaisua. Erityisen huomion levyltä ansaitsevat nykyään jo hieman koomisiltakin kuulostavat stereo-efektit, jotka levyn julkaisun aikaan olivat kuitenkin varsin tuoretta tavaraa. Levyn soundi on tuttua alapäästä hieman tymäkkää retrosoundia, joka ainakin allekirjoittaneen mielestä sopii täydellisesti tällaiseen kitaravetoiseen tykittelyyn.
Levyä kuunnellessä kiinnittää välittömästi huomiota siihen positiiviseen seikkaan, kuinka erilaista kitarasankarin viittaa Jimi on kantanut nykyisiin, varsinkin hevin puolella vaikuttaviin, teknisiin taitajiin verrattuna. Levyltä toki löytyy napakoita sooloja, mutta pääpaino on silti selkeästi loistavissa biiseissä, joista omalla kohdalla Spanish Castle Magic nousi ehdottomasti korkeimmalle. Muita maininnan arvoisia vääntöjä ovat ainakin She's So Fine, Castle Made of Sand ja You've Got Me Floating.
Loppujen lopuksi levy pystyi kuin pystyi yllättämään positiivisesti, vaikka olin sille ennakolta ladannutkin melko kovat odotukset. Rennon räyhäävä soundi yhdistettynä sopivan psykedeelisiin biiseihin takasi sen, että Jimi tulee varmasti jatkossakin viihtymään soittolistallani.
8/10
torstai, 10. huhtikuu 2008
Kommentit