Herra A

Boooorn in tha USAAAA. Kappaleen tuntevat varmasti kaikki, mutta ainakaan minä en ollut ennen yhtään ajatellut, mistä kappale kertoo. Nyt kun tiedän, se sopii varsin hyvin patrioottiseksi USA-hoilaukseksi. Muuten levystä olikin varsin vahva ja oikeaan osunut ennakkokäsitys siitä, mitä on luvassa.

Eli kyseessä on varsin tyypillistä perusrokkia Springsteenin vahvalla äänellä. Levy tuli varsin useasti kelattua läpi ja ehkä pienenä yllätyksenä levy ei jättänyt oikein mitään mielikuvaa, vaikka se sisältää aikalailla kaikki kappaleet, jotka Brucelta tiesin. Levyn päätymistä tälle listalle ei tarvitse kuitenkaan kauheasti ihmetellä kun se sisältää mm. kappaleet Born in the USA, I'm on Fire ja Dancing in the Dark. Ehkäpä myös Downbound Trainin voisi nimetä jonkinlaiseksi klassikoksi. Muut kappaleet seuraavat samalla linjalla eivätkä aiheuta ainakaan minussa sen erityisempia ihastusreaktioita, mutta ei kyllä mitään vastareaktiotakaan.

Ei tämä huonoa ole. Jos Brucen kappaleet radiosta on kuulostaneet korvaan hyvältä, ei tämä levy varmasti petä. En tiedä mitä jäin odottamaan enemmän mutta jotenkin varsin neutraali olo jäi.

7/10

Herra O

 Ellei tätä levyä, tai edes albumia avaavaa nimibiisiä ole kuullut, täytyy kyllä ihmetellä. Ties kuinka monessa leffassa onkaan soinut Bruce "The Boss" Springsteenin Born in the USA. Liian monessa.

Mutta itse levyyn, ihan menevää rokkiahan tämä on tiettyyn pisteeseen saakka. Omalla kohdallani yksi kuuntelukerta oli riittävä, jonka jälkeen levyltä ei löytynyt mitään uutta koukkua. Ei ainakaan sellaista, joka olisi napannut minut mukaansa.

Albumilta löytyy, kuten jo aiemmin totesin, monen monta tuttua veisua ja teema tuntuu pysyvän samana läpi koko levyn. Sanoitukset lienevät lätyn ainoa puoli, johon ei aikaisemmin ole tullut kiinnitettyä sen kummempaa huomiota. Ja kyllähän sieltä pari hieman yllättävää kohtaa löytyikin vaikkakin albumin nimi kertoo jo pääasiallisen teeman.

Mutta kyllähän tämä loppujen lopuksi hieman mitäänsanomattomaksi jäi. Turhan suoraviivaista kamaa meikäläiselle. Toivottavasti listan toinen, Springsteenin läpimurtoalbumi Born to Run, on edes vähän mielenkiintoisempi kokemus.

Kuusi patrioottista rock-renkutusta kymmenestä

Herra D

Tällä viikolla arvosteluvuorossa oli Amerikan virallisen rock-pomon, eli kavereiden kesken Springsteenin Brucen, ensimmäinen listalle yltänyt albumi Born in the U.S.A. Vaikken ole koskaan aiemmin Brucen tuotantoon aktiivisesti perehtynyt, levyltä löytyi paljon enemmän tuttuja kappaleita kuin olisin uskonut. Toisaalta tämä ei ole mikään yllätys, sillä levyltä on aikoinaan lohkottu ennätykselliset 7 Top10-sinkkua.

Musiikillisesti levy on täynnä iskevää ja kevyttä rockia. Lähes jokaisesta kappaleesta löytyy mukaansa tempaava sing-a-long kertsi, joka jää taatusti soimaan päässä muutaman kuuntelukerran jälkeen. Onneksi tämä yltiöpositiivinen "America, fuck yeah!" -asenne ei ole päässyt pilaamaan levyn sanoituksia, jotka pitävät sisällään niitä koruttomia tarinoita, joita Reaganin aikaisesta Amerikasta ei ole totuttu kuulemaan. Työttömyys, epäonnistunut rakkaus, juurettomuus ja Vietnamin sota ovat aiheita, joita Bruce käsittelee koruttomasti, mutta puhuttelevasti. Ironista on, että levyn Vietnamin sotaa kritisoivaa nimikkokappaletta on vaadittu useidenkin kansalaisjärjestöjen toimesta viralliseksi kansallislauluksi. Harmi, ettei niistä yksikään saanut tahtoaan lävitse.

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että levy on hyvä. Itse asiassa se on todella hyvä omassa sarjassaan ja siitä on vaikea keksiä mitään negatiivista sanottavaa. Levyltä on vaikea nostaa esiin mitään erityisiä kappaleita, mutta ehkäpä Baby, I'm on Fire ja Bobby Jean olivat sellaisia, jotka tarttuivat itselle eniten mieleen.

Vaikken juurikaan tämän tyyppistä musiikkia normaalisti kuuntele, on sanottava, että Born in the U.S.A. on mitä mainioin valinta kevyen jenkkirockin nälkään. Ihan klassikkopisteille ei vielä päästä, mutta levylle on annettava hieman itseäkin yllättäneet pisteet.

9/10