Herra A

Jos The Band oli varsin omeperäinen nimi, ei Love paljon perään jää. Bändi on vain etäisesti tuttu, eikä etukäteen tule mieleen yhtään kappeletta. Nimestä voisi päätellä, että luvassa on liuta palavia rakkausballadeja laulu toisensa perään, mutta ei sentään. Vuonna 1967 päivänvalon nähnyt Forever Changes on herrojen kolmas levy ja myös edelliset levyt näyttävät nauttivan varsin suurta suosiota. Jossain folk-rockin maastossa kuitenkin liikutaan, joka on osoittautunut ihan hyväksi suunnaksi.

Ensimmäisenä levystä hyökkää päälle The Doors-levyäkin vaivannut turhan vahva stereromiksaus. Tämä teki kuulokkeilla kuuntelun raskaaksi ellei laittanut hommaa monolle tai kuunnellut kaiuttimilla. Muuten ensivaikutelma on varsin neutraali, hieman turhankin neutraali. Parin kuuntelukerran jälkeen peräkkäin tulevat Old Man ja The Red Telephone saavat aikaan suurimman säväyksen. Muuten levy liukui kerta toisensa jälkeen ohitse. Homman juju alkoi kuitenkin aueta aina vain paremmin ja seuraavat kuuntelukerrat olivat varsin mieluisia elämyksiä. Maininnan voi antaa myös vaikka Live and Live ja levyn päättävälle You Set The Scenelle.

"Harmitonta" on mielikuva, joka tällaisesta itselleni jostain syystä tulee. Ei huonoa, mutta jotenkin myös se tajunnan räjäyttävä "vau" puuttuu. En pahakseni pistä, jos joku tällaistä haluaa soittaa läsnäollessani.

7/10

Herra O

Aivan liian pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen on vain otettava näppäimistö kauniiseen käteen ja aloitettava kirjoitustyö. Ensimmäisenä ruuvipenkkiin asetetaan Love-yhtyeen kolmas studiotuotos Forever Changes. Artistin nimi ei sinänsä soitellut kelloja ennen ensikuuntelua, mutta ihmetyksekseni levyltä löytyi useampiakin tuttuja kappaleita. Ja hyviä kappaleita ovatkin.
 
Forever Changes tarjoaa 18:n kappaleen ja täyden cd:n (74min) mitalla kuulijalleen tuhtiakin tukevamman paketin psykedeelistä ja folkahtavaa rockia. Albumin avaava Alone Again Or on mielestäni yksi levyn selkeitä kohokohtia, jolla on aina mukava aloittaa levyn kuuntelu. Läpi koko albumin svengaavat kitarat ovat tässäkin kappaleessa selkeässä pääosassa räväköine sooloineen ja revittelyineen. Muista tutummista hyvistä kappaleista mainittakoon nimihirviö Maybe the People Would Be the Times or Between Clark and Hilldale sekä heti sitä seuraava Live and Let Live. Levyn kuuntelusta pystyi nauttimaan jokaisella kerralla eikä mitään suurempia epäkohtia noussut missään vaiheessa esiin. Kuuntelemani versio piti sisällään seitsemän bonuskappaletta alkuperäisen kappalelistauksen lisäksi. Näistä demoversioista ja miksauksista en liiemmin välittänyt mutta eivät ne levyn kuuntelua tuntuneet haittaavankaan.
 
Positiivisesti yllättävä ja kunnianhimoinen tuotos sopi täydellisesti työmusiikiksi ja levyn äärelle aion palata myös tulevaisuudessa. Ansainnut paikkansa tällä listalla. Suosittelen.
 
9/10

Herra D

Loven Forever Changes kuullostaa juurikin sellaiselta levyltä, joita odotin etukäteen tältä listalta enemmänkin, mutta toistaiseksi se edustaa folkin ja psykedelian kategoriaa lähinnä kahdestaan The Zombiesin levyn kanssa. Toisaalta määrä ei kuitenkaan korvaa laatua, joten ollaan iloisia toistaiseksi näistä kahdesta genrensä edustajasta.

Nimenä Love tai Forever Changes eivät sanoneet mitään minulle. Ensimmäinen kuuntelukertakaan ei tuonnut yhtään enempää selvyyttä; voin rehellisesti sanoa, ettei yksikään levyn kappaleista ollut minulle aiemmin millään tapaa tuttu. Levyn taustoja tutkiessa tämä täysi tuntemattomuus tuntui oudolta, sillä levy on kerännyt kunnioitettavan määrän kehuja, joista voidaan mainita esimerkiksi ykkössija Mojo-lehden kautta aikain parhaiden psykedelialevyjen listalla. No, ehkäpä parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kuten jo mainitsin, musiikillisesti levy sijoittuu jonnekin folkin ja psykedelian välimaastoon, mikäli se on millään tapaa mahdollista. Omaan korvaan monet kappaleista kuullostivat aluksi hieman kevyiltä tai jopa iskelmällisiltä, mutta jo muutaman kerran jälkeen niistä alkoi löytyä lisää syvyyttä ja sävyjä. Jollain tapaa musiikki onnistuu kuullostamaan yksinkertaiselta ja monimutkaiselta yhtäaikaa. Lienee siis kohtuullisen selvää, etten osaa millään tapaa kuvata levyn tunnelmaa.

Sen verran levystä voi vielä sanoa, että se nousee yhdeksi suurimmista positiivista yllätyksistä tähän asti. Yksittäisten kappaleiden nostaminen on vaikeaa, mutta ehkäpä The Red Telephone teki suurimman vaikutuksen. Mikäli psykedelia kiinnostaa yhtään, tämä levy on pakko kuulla.

10/10