Mitä eroa on Michael Jacksonilla ja muovikassilla? Toinen on tehty muovista ja vaarallinen lapsille, toisessa taas kannetaan ruokaa. Väliäkö tuolla, sillä musiikkiahan tässä ollaan arvostelemassa eikä itse mies enempiä esittelyjä kaipaa. Joskus pimeällä 90-luvulla on herraa tullut jonkin verran satunnaisesti kuunneltua, mutta levynä Off the Wall on uusi tuttavuus.
Curtisin ärsyttämä funk-allergia oli vielä sen verran päällä, että ensimmäisen kuuntelukerran aikana korvissa säröili vain levyn funk-groovit. Vaikka tämä pudotti odotukset nollaan, allergia yllättäen hellitti muutaman kuuntelukerran jälkeen ja tilalle tuli tutumpi (ja vähemmän ärsyttävä) Jackson-soundi kiekauksineen ja huuhdaksineen. Lopulta allergia häipyi lähes kokonaan ja pitää sanoa, että Michael ylsi jopa pieneen yllätykseen. Jos levyllä olisi ollut muutama parempi kappale, tällaista kuuntelisi ennemmin kuin lapselta turpaan ottaisi. Vaikka vaihtelua onkin jonkin verran, kappaleet ovat silti sen verran samalla tasolla, että en kyllä nyt pysty nimeämään kuin sinkkulohkaisun Rock With You samlla kun loput 9 ovat samassa sängyssä.
Pikkuisen perässä ollaan, totesi Michael kun listasijoituksensa näki.
5/10
Herra O
Tällä viikolla kuunneltavana oli ensimmäinen kahdesta listalle päässeestä Michael Jacksonin albumista, Off the Wall. Jacksonin tuotantoa on tullut kuunneltua joskus varhaisina teinivuosina enemmänkin, mutta jäi sitten hiljakseen unholaan. Tätä albumia muistelisin kuunnelleeni muita huomattavasti vähemmän, eikä herättänyt nyt juuri mitään muistoja varhaisista kuunteluista. Eniten kuuntelukertoja sai melko varmasti Bad. Listan kahdesta albumista odotin tässä projektissa selkeästi enemmän Thrilleriä, jota pidin nuorempana ehkä jollain tasolla kuunneltavana albumina.
Off the Wallin kuuntelu ei valitettavasti luvannut kovin hyvää Thrillerin odotusta ajatellen. Levy "pyörähti lautasella" useampaan otteeseen, mutta yhdelläkään kerralla en saanut muodostettua oikeastaan mitään mielipidettä suuntaan tai toiseen. Tämän tyylisestä musiikista kun tuli kasvettua eroon jo melko varhaisessa vaiheessa, muistinvirkistyskuuntelut olivat vain vahvistusta tehdylle päätökselle ja tuskin tätä tulen enää vastaisuudessa kuuntelemaan.
Thrilleriin kun tuota matkaa vielä on jonkin verran, voisi ehkä tässä välissä testata miltä Bad kuulostaa vuosien jälkeen. Tämä albumi ei kuitenkaan nyt iskenyt enkä sen oikeastaan odottanut niin tekevänkään. Toisaalta levy ei ärsyttänytkään pahemmin, vaan loppujen lopuksi jätti mitäänsanomattoman kuvan jälkeensä.
Viisi askelta kuussa.
Herra D
Tämän kertainen levy, eli Michael Jacksonin Off The Wall, osui juuri sopivasti artistin 50-vuotisjuhlien kohdalle. Kun vielä Madonnankin täytti pyöreitä lähes yhtäaikaa, tulee pakostakin mieleen verrata näiden kahden hieman samankaltaisen artistin uria. Siinä missä Madonna on uudistanut imagoaan ja musiikkiaan säännöllisesti 90- ja 2000-lukujen aikana kulloinkin pinnalla olleiden tuottajien, kuten The Neptunesin tai William Orbitin kanssa, on Jacko onnistunut hankkimaan yksityisen eläintarhan ja täydellisen sekopään maineen. Mitään musiikaalisesti konkreettista herra ei ole tiettävästi tehnyt herra ties milloin. Ja se on harmittavaa.
Off The Wall oli ensimmäinen Jackon sekä hänen tulevan luottotuottajansa Quincy Jonesin yhteinen levyprojekti. Levyltä on jo hyvin kuultavissa se soundi, jonka avulla heidän tulevia lättyjä myytiin aikaansa nähden tähtitieteellisiä määriä. Levyn musiikki koostuu pitkälti funkista, soulista, discosta ja kevyestä rockista vaikutteita imeneestä tanssimusiikista pakollisia balladeita lukuunottamatta. Ja mikäs on pistäessä jalalla koreasti, sillä sen verran terävinä ovat kirjoittajien kynät olleet levyä tehdessä. Ehkä suurin yllätys itselle levyä kuunnellessa oli Jackon suuri osuus sävellyksissä tällä sekä tulevilla levyillä, sillä itse olin aina olettanut herran olleen pelkkä artisti, jolle suuren rahan taustaryhmät työstävät hittejä.
Mutta palataanpa takaisin levyn musiikkiin. Itselle levyltä upposivat odotetusti nopeammat tanssiraidat, jotka onnistuvat vielä tänäänkin kuulostamaan melko ajattomilta, vaikka niiden yllä leijuukin jo vahva 80-luvun painolasti. Näistä esimerkkinä mainittakoon levyn avaava Don't Stop 'Til You Get Enough sekä Get on the Floor. Levyn toiseen ääripäähän kuuluvatkin sitten yli-imelät balladit ja rauhallisemmat biisit, jotka jäävät omalla osalla hieman täytemateriaalin roolin nopeampien biisien viedessä huomion. Eiväthän ne huonoja, ole mutta taas se perinteinen mutta..
Kaikkineen levy on kuitenkin ihan onnistunut avaus 80-luvun superkaksikon yhteistyössä, joka hiotui vielä parempaan iskuun parilla seuraavalla albumilla, joista toinen löytyy tältäkin listalta lähempänä kärkeä. Vaikka levyä leimaakin tietty ajattomuus aina ajoittain, toisina hetkinä ote taas valitettavasti herpaantuu enemmän ja aikakauden vaikutteet nousevat pintaan. Ihan ok suoritus, muttei kuitenkaan Jackon paras.
6/10
Kommentit