Herra A

Jos Paul Simon sanoi etukäteen varsin vähän, sanoo The Zombies vielä vähemmän. Internet paljastaa että kyseessä on psykeleelistä poppia soittava poppoo joten mielenkiinto ei ainakaan laannu että mitä edessä odottaa. Kun alkutahdit pärähtävät ilmoille niin mieliala hieman latistuu, ainoa selvä asia on että tämä tulee vaatimaan selvästi enemmän pureskeltavaa kun herra Simon.

Muutaman kuuntelukerran jälkeen hieman karvas alkuvaikutelma jäi taka-alalle ja ongelma olikin vain ensimmäinen kappale eli Care of Cell 44. Varsin mielenkiintoinen ratkaisu laittaa levyn rasittavin kappale heti kärkeen, kuin vain kiusatakseen ja latistaakseen kaiken kuunteluinnon. Toinenkaan kappale A Rose For Emily ei vielä varsinaisia sykäyksiä aiheuttanut, mutta Maybe Afters She's Gone saakin vakuuttuneeksi että levy nyt ei aivan turha ole. Tästä linja jatkuu varsin sekalaisena kuten tällaisen musiikin edustajalle tyypillistä onkin. Edukseen muiden joukosta nousee kenties Hung up In a Dream, Butcher's Tale ja ehkä levyn paras kappaleelle Time of The Season.

Kyseessähän oli siis hieman progressiivistakin vaikutteita syönyttä 60-luvun brittipoppia. En tätä kyllä säännöllisesti kuuntelisi mutta tällaisena kokeiluna meni ihan hyvin.

6/10

Herra O

Eipä ole hetkeen tullut vastaan levyä, josta voi arvata muunmuassa musiikin tyylin, teeman ja paljon muuta pelkästään levykannen kuvan perusteella. Brittiläinen The Zombies -orkesteri soittaa vähemmän yllättäen brittiläistä pop-rockia ja tämän viikon albumi, Odessey and Oracle ei ole lainkaan hullumpi levy aloittaa yhtyeeseen tutustumisen.

Lätty sisältää tusinan verran enemmän tai vähemmän psykedeelisiä rock-kappaletta (joskin kuuntelemani versio sisälsi lisäksi 16 "bonuskappaletta" erinäisin miksauksin ja uusin lauluraidoin varustettuna). Albumi toi välillä vahvasti mieleeni listalla aikaisemmin arvostellun The Whon loistavan Tommy -albumin, eikä se ollut todellakaan huono asia. Jotkin kappaleet vaikuttivat etäisesti tutuilta mutta en osaa vieläkään varmasti sanoa olenko kuullut aikaisemmin yhtäkään kappaletta.

Albumi on julkaistu vajaa vuosi Beatlesin Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band -albumin jälkeen ja kyllähän tämä paikoitellen kyseistä kiekkoa muistutti. Muutaman kerran tarkistettuani albumin nimen jouduin googlaamaan vahvistaakseni epäilykseni ja kyllä, kirjoitusvirhehän se. Ja ilmeisesti kuuluisakin sellainen. Ikäisekseen albumi kuulostaa todella raikassoundiselta ja oli muutenkin mukava kuunnella.

Vaikka en itse välitä tuoreemmasta brittipopista, tämä vanhempi materiaali upposi yllätävänkin hyvin ja tietäen listan tulevan tarjonnan pääpainon, tämä oli vähintäänkin helpotus todeta. Suosittelen.

Kahdeksan elävää kuollutta

Herra D

Tämän viikon ajan soittolistalla on pyörinyt ahkerasti britti-psykedeliaa edustavan (mielestäni varsin typerästi nimetyn) The Zombies -yhtyeen levy Odessey and Oracle, joka viime viikkoisen levyn tapaan oli minulle ennestään täysin tuntematon. Yhtyeen kokoista aukkoa musiikkisivistyksessäni ei selitä pelkästään oma laiskuuteni asian suhteen, sillä sen verran pienemälle huomiolle yhtyen on aikoinaan jäänyt muultakin maailmalta.

Hauskasti, mutta tahattomasti, väärinkirjoitettu Odessey and Oracle on käytännössä yhtyeen ensimmäinen ja ainut varsinainen studioalbumi, vaikka yhtye ehtikin julkaista aiemmin yhden levyn, joka koostui vanhoista singleistä sekä R&B covereista. Levy jäi myös yhtyeen viimeiseksi, sillä se hajosi nopeasti levyn julkaisun jälkeen taloudellisten vaikeuksien takia. Levy saavutti suurempaa suosiota vasta pari vuotta julkaisun jälkeen, kun levyn päättävä Time of the Season hätyytteli listakärkeä ison veden tuolla puolen.

Levyä kuunnellessa tajuaa nopeasti, että sen laajemman suosion puute on suorastaan loukkaus hyvää musiikkia kohtaan. Se on yksi parhaimmista koskaan julkaistuista britti-psykedeliaan lukeutuvista levyistä eikä sen tarvitse hävetä yhtään sellaisten genren jättiläisten kuin The Beatles tai Pink Floyd rinnalla. Sen musiikki on mielenkiintoinen sekoitus tripahtavia melodioita sekä kauniita ja koukeroisia harmonioita, jotka nojaavat aikakauteen nähden raskaisiin taustoihin. Vaikka kappaleet ovat ehkä hieman lyhyitä genreensä nähden, ne kaikki tuntuvat silti kokonaisilta ja ehjiltä kokonaisuuksilta.

Levy ansaitsee todella ison plussan sen monipuolisen, tasokkaan sekä tasaisen materiaalinsa ansiosta. Käytännössä kappaleista ei yksikään nouse ylitse muiden, vaikka levyltä löytyykin monta loistavaa biisiä. Tai no - otetaan sittenkin hieman takaisin. Jo aiemmin mainittu, levyn päättävä Time of the Season on kuitenkin pakko korottaa muita korkeammalle. Jos et ole vielä suostunut uskomaan, kuinka hyvä tämä levy oikeasti on, kuuntele ainakin tämä biisi - jos ei muuten, niin sen jäätävän riffin sekä upean vaivattomasti irtoavan hammond-soolon takia.

Ainut negatiivinen asia, joka itselle levyä kuunnellessa tuli mieleen, oli se, että tätä ei ole enempää saatavilla. Levy on puristettu kompaktiin 34 minuutin mittaan eikä yhtyeeltä ole juurikaan muuta materiaalia saatavilla. Ei siis auta kuin tyytyä tähän ainoaan timanttiin, joka pienestä ja vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta säihkyy paljon isompia ja koreilevampia vastineitaan kauniimmin.

10/10