Herra A

Listalla on yllättävän vähän jazzia ottaen huomioon sen suuren arvostuksen musiikkipiireissä. Tämä ei haittaa, sillä ainakin Miles Davis oli sen verran hankala tapaus, että vuoden tauko oli tervetullut. John Coltrane ei nimenä ole yhtään sen tunnetumpi kuin Miles oli, mutta enpä jazz-ihminen olekaan. A Love Supreme väitetään olevan yksi parhaista jazz-albumeista, eli ei kai nyt tämä ihan susi voi olla.

Kuten jo Miles Davisin kohdalla mainitsin, suurin vaikeus näissä on tartuntakohtien puuttuminen.  Levyn neljästä raidasta on turha alkaa mitään erittelemään, "kappaleesta" toiseen mennään ilman, että sitä oikein mitenkään noteeraa. Useamman kuuntelukerran aikana musiikkiin kyllä uppoutui hieman paremmin, ja tällöin tunsi istuvansa savuisen hotellin aulassa, jossa tämmöisen kuvittelee soivan taustalla. Sitä tämmöinen lähinnä on, taustamusiikkia.

Oli tämä Miles Davisia helpommin lähestyttävä. Mutta ei tämä siltikään saa mitään jazz-heräämistä aikaiseksi, ja genre pysyy poissa soittimestani. Toisaalta ei sitä tiedä mitä tapahtuu, jos lista näitä vielä eteen puskee. Kaikkeen sitä tottuu, kun tarpeeksi harjoittelee.

5/10

Herra O

John Coltrane kuuluu taas näihin itselle vähemmän tuttuihin artisteihin. A Love Supreme on lyhyen ytimekäs runsas puolituntinen jazz-pläjäys, joka koostuu vain neljästä kappaleesta. Sopivan kompakti paketti ottaen huomioon edellisen, kovin raskaan, jazz-kiekon (Miles Davisin Bitches Brew) nostaman kynnyksen kyseiseen genreen. Onhan tuosta edellämainitusta levystä jo kulunut pidempi tovi, joten ehkä tämän levyn myötä näkemykseni jazzista palaa ennalleen.

Ja kyllähän tämä olikin huomattavasti helpompaa kuunneltavaa kuin Bitches Brew, ehkäpä tämä johtuu siitä, että Coltranen musiikki edustaa jazzin kevyempää linjaa bebopin ja free-jazzin muodossa. Töissä kuunneltuna albumi pyörähti ohitse lähes huomaamatta ja pitihän se pari kertaa laittaa samantien soimaan uudestaankin. Neliosainen kokonaisuus toimiikin juuri parhaiten osiensa summana, joten satunnainen biisien valinta normaalin läpikuuntelun sijaan tuntui rikkovan jotain harmoniaa. Tästä syystä jätänkin yksittäisten biisien esillenoston väliin. Vaikka kappaleet ovat pituudeltaan Bitches Brewn kappaleiden luokkaa, kulkevat ne jouhevasti alusta loppuun ja toisiinsa nivoutuen hukkumatta ylimääräiseen kikkailuun.

Tämä mukavan lyhyt "välipala" teki jazzille hyvää meikäläisen kirjoissa ja kokemusta voisi luonnehtia jopa nautittavaksi. Harmillisesti Coltranen parhaaksi tituleerattu tuotos jää listan ainoaksi ja jatkotutustuminen artistiin siirtyy näin omalle kontolle. Joka tapauksessa suosittelun arvoinen levy.

Kahdeksan mantraa rakkaudelle

Herra D

John Coltranen Love Supreme muistutti jälleen, kuinka paljon konteksti tai kuuntelijan fiilis vaikuttaa musiikkikokemukseen. Nimen perusteella osasin odotella jazzia, mutta kun laitoin levyn ensimmäistä kertaa soimaan, minun oli pakko lopettaa kuuntelu noin puolen minuutin kohdalla - aika ja paikka eivät yksinkertaisesti sopineet levyn kuunteluun.

Negatiivisesta ensikosketuksesta viisastuneena osasin varautua seuraavaan kertaan paremmin ja valita sopivamman hetken ja mielentilan levyä varten. Kieltämättä vielä silloinkin levy kuulosti melko raskaalta ja hankalasti lähestyttävältä. Neljää kappaletta ei pystynyt millään erottamaan toisistaan, mutta luulen ettei sillä lopulta ole mitään merkitystä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen levy kuitenkin alkoi hiljalleen antaa periksi - tai oikeastaan periksi alkoi antaa allekirjoittanut. Itse totesin lopulta parhaaksi tavaksi päästä sisälle levyyn unohtaa se, miten normaalisti kuuntelen musiikkia, ja antauta levyn tunnelmaan yrittämättä sen enempää ymmärtää sitä.

Kun levyä osasi lähestyä hieman normaalista poikkeavata vinkkelistä, se osoittautui oikeastaan ihan hyväksi. Ei missään tapauksessa täysien pisteiden arvoinen, muttei missään tapauksessa huonokaan. En pysty kuvittelemaan itseäni kuuntelemassa levyä muuten kuin yksinäni, sillä se vaatii kuulijaltaan niin paljon keskittymistä ja antautumista musiikille. Toisaalta hyvän viskin parissa sohvalla makoillessa levy voi ehkä saadakkin lisäsoittoja tulevaisuudessa - kuka tietää.

Kaiken kaikkiaan hieman ristiriitainen levy, josta en edes yritä kertoa enempää. Kuunnelkaa, jos haluatte, mutta varautukaa hieman haastavampaan kokemukseen, joka toisaalta saattaa palkitakin - hieman ristiriitaisesti toki.

7/10