Herra A

The Rise And Fall of Ziggy Stardust And the Spiders From Mars, joka tunnetaan myös lyhyemmällä nimellä Ziggy Stardust, on tunnetumpi David Bowien alter egona ja  kulttuuri-ilmiönä kuin varsinaisena levynä. Ziggy-persoona eli levyn ja useamman kiertueen yli ja tämä levy oli vain sen aloituspiste. Jostain syystä kuvittelin Major Tom -hitin olevan osa tämän konseptialbumin kokonaisuutta, mutta se tapahtuikin jo aiemmin. Levy ei ole etukäteen juurikaan tuttu ja silmään osuu vain hitti Starman.

Konseptialbumit ovat saaneet listalla varsin suopean vastaanoton, eikä tämä ensimmäisten kuuntelujen perusteella tunnu olevan poikkeus. Vaikken aluksi kiinnittänyt tarinaan mitään huomiota, levy soljui läpi erittäin hyvin myös muiden ansioidensa voimalla. Levy alkaa varsin mainiolla Five Years -raidalla, eikä Soul Love paljoa perään jää. Mutta erityisesti mieleen jää levyn keskivaiheelta löytyvä Moonage Daydream - Starman - It Ain't Easy kombo, jonka totesin lähes töitä häiritseväksi kokemukseksi. Tämä pätkä on niin vahva, että se hieman varjostaa loppulevyä, vaikkakaan mistään tusinatuotannosta on turha puhua. Näistä voi helposti nostaa esiin vaikkapa "nimikkoraidan" Ziggy Stardustin. Ziggystä ja levyn tarinasta voisi puhua vaikka kuinka, mutta jätän sen muille. Löytyyhän se toki vaikkapa Wikipediasta.

Kun tähän hommaan lähdin, odotin tällaisia levyjä osuvan kohdalle huomattavasti tiheämmin kohdalle. Musiikkihistorian klassikoita, jotka ovat etukäteen vähemmän tuttuja, ja joihin varmasti palaa myös listan ulkopuolella.

9/10

Herra O

David Bowien vähintäänkin kummallista nimeä kantava albumi, The Rise And Fall of Ziggy Stardust And the Spiders From Mars, tai tuttavallisemmin Ziggy Stardust on lähtökohdiltaan mielenkiintoinen tuotos. Kyseessä on konseptialbumi avaruusolento Ziggy Stardustista, joka yrittää tarjota ihmiskunnalle toivoa viimeisten elinvuosiensa aikana. 
 
Vuosi albumin ilmestymisen jälkeen tehtiin samalla nimellä myös dokumentaarinen konserttitaltiointi, jota olisin halunnut katsoa mieluummin kuin vain tyytyä kuuntelemaan albumia. En tarkoita sitä, että albumi olisi mitenkään huonompi, mutta uskoisin että konseptilla olisi niin paljon enemmän tarjottavaa visuaalisia apuja hyödyntämällä. No ehkä jonain päivänä saan kyseisen filmatisoinnin käsiini. 
 
Itse albumin tarjonta on tyylillisesti itseäni vähemmän kiinnostavaa glam rockia. Kappaleet ovat pääosin lyhyitä ja ytimekkäitä levyn kokonaismitan jäädessä alle 40:n minuutin. Pettymyksekseni kappaleista ei jäänyt oikeastaan yksikään mieleeni. Useampikaan kuunteluyritys ei tahtonut tuottaa tulosta ja kokonaisuutena tekele jäi harmittavan vaisuksi. Suurimmat innot filmiversionkin hankinnasta kaikkosivat mutta ei nyt haudata koko ajatusta kuitenkaan vielä.
 
Alun odotuksiin nähden levy ei siis kyennyt tarjoamaan kovinkaan mieleenpainuvaa kokemusta, eikä tällä kuuhun mennä - saatika marsiin. En usko, että jaksan levyä kovin montaa kertaa tulevaisuudessa kuunnella, ehkäpä korkeintaan tuon filmin muodossa. Harmittavan keskinkertainen lätty.
 
Kuusijalkainen kummajainen.

Herra D

Viime viikkoisen, itselle ennestään tuntemattoman artistin jälkeen on vaihteeksi mukavaa siirtyä ennestään tutun levyn pariin. David Bowie on siitä hassu tapaus omalla kohdalla, että mies on sinänsä tuttu, mutta tämän viikkoinen The Raise and Fall of Ziggy Stardust and His Spiders from Mars taitaa olla ainut levy, johon olen millään tapaa perehtynyt aiemmin. Jostain kumman syystä tämäkin levy tuli kuunneltua ensimmäistä kertaa varsin myöhäisellä iällä. Luultavasti kimmokkeena toimi Guitar Hero, jolla muistan soitelleeni Ziggy Stardustia joskus muutamia vuosia sitten.

Ziggy on, tietysti, konseptialbumi eikä sen tarvitse hävetä The Whon Tommylle tarinan outoudessa. Tiivistetty versio juonesta kuvaa Ziggy Stadustin marsista kotoisin olevana "tähtimiehenä", joka saapuu pelastamaan maan rakkauden ja rauhan sanomallaan. Toisaalta haastattelussa Bowie on kertonut myös pidemmän ja monimutkaisemman tarinan levyn takana. Sen tarkemmin yksityiskohtiin puuttumatta voisi luulla, ettei näillä aineksilla saisi aikaan kuin pahimman luokan progehörhöilyä, mutta mitä vielä.

Kun miettii Bowien varsin räväkkää imagoa ja ulkoasua levyn aikoihin, on melko vaikeaa kuvitella samaa kaveria esittämään Ziggyn kappaleita. Vaikka silloin tällöin taide- ja glam-rock muistuttavat olemassaolostaan, levy on kuitenkin pääosin mukavan letkeää rockia. Ja mikäpä on letkeydestä nauttiessa näitä kappaleita kuunnellessa. Tuntuu, ettei Bowie ole edes vahingossa saannut yhtään hutia mahdutettua levyn 11 kappaleen joukkoon. Oman suosikin valitseminen on mahdotonta, kun yhdestäkään ei keksi mitään pahaa sanottavaa.

Mikäli levy ei vielä(kään) ole tuttu, nyt viimeistään kannattaa siihen tutustua. Jos vanhempi rocki miellyttää yhtään omaa korvaa, tästä levystä ei voi olla pitämättä. 10 pistettä ja papukaijamerkki.

10/10