Herra A

CCR on listan ensimmäinen bändi jonka levy löytyy hyllystäni. Kyseessä on jokin kokoelmalevy jonka nimeä en nyt muista (ja rateyourmusicin listan perusteella niitä on muutama). Päätin yllättää itseäni enkä tutustunut kappalelistaan ja laitoin vain levyn soimaan ja bongata ne ikivihreät jotka ovat useammankin kerran soineet soittimessani. Kun levyltä tutuiksi osoittautuivat vain Lodi ja Bad Moon Rising, hämmennyin hieman. Ehkäpä CCR on tehnyt kasapäin levyjä ja kaipaamani klassikot ovat tasaisesti eri levyiltä, tai listalta löytyy toinen CCR korkeammalta? Ei ihan niinkään, Green River on listan korkein CCR ja varsinkin Cosmo's Factory hämmentää, levyllä on useampi klassikko ja listasijoitus näemmä 265.

Mutta itse musiikkihan on varmasti kaikille tuttua klassista rokkia. Vaikka olet asunut luolassa, ahaa-elämyksen pitäisi silti herätä viimeistään Bad Moon Risingin kohdalla. Genre ei ihan musiikkimaun ytimessäni ole mutta CCR on ollut se poikkeus. Jotenkin John Fogertyn laulu on aina yhtä mukavaa kuunnella.

Jos CCR:ltä pitäisi jokin levyn valita top 100 listalle, se olisi Cosmo's Factory, mutta ei tämäkään huono ole. Tai tietysti jokin kokoelmalevy joita en suostu levyksi moiselle listalle hyväksymään. Mutta siitä enemmän jahka ensimmäinen osuu kohdalle.

7/10

Herra O

CCR:n tuotantoon olen tutustunut jo aiemmin, joten tämän levyn kuuntelussa ei sinänsä ollut mitään mullistavaa. Letkeää veivausta kappale toisensa jälkeen ja jätti hyvän maun jälkeensä lähes joka kerta. Muistinkin CCR:n olleen aina helppoa omaksuttavaa.

Ja ihan mukavaa musiikkiahan tämä on edelleen. Vaikka edellisestä kuuntelusta onkin jo vierähtänyt tovi jos toinen, bändin soundin kuitenkin tunnisti melko vaivattomasti. Joitain kappaleita sieltä jopa tunnisti, kuten esimerkiksi loistava Bad Moon Rising.

Kokonaisuutena albumilla oli riittävästi mukavan meneviä ralleja vaikka tunnistettujen kappaleiden määrä jäikin melko pieneksi. Pitänee varmaan tutustua tarkemmin noihin muihin albumeihin mitkä on missannut. Levy soi omasta mielestäni parhaiten taustalla eikä se vaadi liiemmin keskittymistä. Niinpä mitään merkittävää sanottavaakaan ei levystä jäänyt mieleen.

Tasavahva paketti mukaansatempaavia veisuja.

6/10

Herra D

Viime viikkoisen klassisen brittirockin jälkeen onkin aikaa vaihtaa mannerta ja siirtyä Atlantin tuolle puolelle rockabillyä, suoboogieta ja countrya omalla, hyvin tunnistettavalla, tavallaan yhdistelevään Creedence Clearwater Revivalin pariin.

Creedence, tai kavereiden kesken vain CCR, oli minulle tähän astisista artisteista ehdottomasti tutuin etukäteen. Tältäkin levyltä löytyvä Bad Moon Rising tai Up Around the Bend on tullut kuultua varmasti kymmeniä kertoja radiossa ja pubeissa, eikä se ole huono asia; kumpikin näistä biiseistä edustaa oman lajityyppinsä kirkkainta kärkeä.

Vaikka Bad Moon Rising edustaa levyn reippaampaa osastoa, se antaa itseasiassa silti vaatimattoman kahden ja puolen minuutin mitassaan hyvän kuvan koko albumista. CCR:n soundin määrittelevä John Fogertyn soundi sekä bändin tiukka soitto ilmestyvät kuvaan heti ensi tahdeista eikä mitään yllätyksiä tällä saralla olekkaan sitten enää tarjolla. Tässä piileekin levyn huonoin puoli - se kuulostaa alusta loppuun täysin samalta. Tämä taas osaltaa vaikeuttaa minkäänlaisen otteen saamista levystä. Muutama kuuntelukerran jälkeen yksikään kappale ei ole onnistunut vielä nousemaan niin selkeästi esiin, että sen voisi erikseen mainita.

Tämä on sinänsä sääli, sillä parilla linjasta poikkeavalla biisillä levyn rytmitystä olisi voinnut parantaa sekä samalla tarjota lisää tarttumapintaa koko levyyn syventämällä sitä. Nyt tarjolla on vain 9 tasapaksua, mutta hyvää, biisiä kompaktissa puolen tunnin paketissa.

Tätä levyä voisi suositella soundtrackiksi eteläisten osavaltioiden halki suuntaavalle road tripille
tai helppoihin ratkaisuihin tyytyvän lähiöpubin kymmenen levyn kokoelmaan.

6/10