Herra A

Jälleen päästään artistin pariin, joka on varsin tuttu mutta silti hyvin etäinen. Billy Joelin kappaleita on varmasti kuullut radiosta kymmeniä ellei satoja kertoja, mutta etukäteen en saanut yhtäkään mieleen. Genren pystyin vain paikallistamaan pop/rock maastoon, joten tämän suhteen etukäteisfiilis oli varsin neutraali. Kirjoitin edellisten levyjen arvostelut jo ennen lomataukoa, joten The Stranger on listan uutuuksista hieman eriarvoisessa tilassa, koska sen kuunteluun pystyin käyttämään lähes kuukauden.

Laiska kun olen en tietysti kirjoittanut mitään ylös siitä alkufiiliksestä minkä levy aiheutti, joten näin kuukauden jälkeen levy kuulostaa hyvin tutulta. Sen verran muistan, että levy toi varsin vahvasti mieleen Elton Johnin, eikä tämä tunne ole sen kummemmin laantunut. Levyn alku on mukavan rock-painotteinen ja se sisältää sen kaksi parasta kappaletta eli Movin' Out ja The Stranger. Muuten levyllä on paljon balladia ja puhdasta poppia, jotka sopivat kokonaisuuteen varsin hyvin. Nämä tosin jäivät itselleni varsin neutraaleiksi kokemuksiksi. Lisämaininnan voi vielä antaa varsin pitkälle Scenes From An Italian Restaurant veisulle, jonka kohdalla piti tavoista poiketen kiinnittää tarkemmin huomiota laulun sanoihin.

The Stranger on hyvä levy eikä kuukauden kuuntelu sitä lainkaan kuluttanut. Ei liikuta musiikkimaun sydänmailla, mutta mikäli tämän joku laittaisi bileissä soimaan niin en ainakaan pahastuisi. Päinvastoin.

8/10

Herra O

Heti kärkeen on todettava, että en ole aikaisemmin kuullut nimeä Billy Joel saati kuunnellut herran albumia The Stranger. Yllättävämpää oli kuitenkin se, että muutamat levyn kappaleista olivat todella tuttuja vaikka en tiennytkään biisien esittäjää. Muutenkin albumin ensivaikutelma oli varsin positiivinen.

Joelin toistaiseksi myydyin studioalbumi on yllätyksiä täynnä. Musiikki vetäisi mukaansa jo parin ensimmäisen kappaleen voimin ja ensikuuntelulla kirkkaimmin mieleen jäikin levyn nimibiisi. Kappaleen alun ja lopun vihellykset toivat vahvasti mieleen Ennio Morriconen työt Sergio Leonen leffoissa. Muista kappaleista mainittakoon nuo aikaisemmin tutut Just The Way You Are ja She's Always A Woman. Piano-voittoisten rock-kappaleiden rakenne oli läpi levyn tavalla tai toisella jännittävä ja nyansseja pullollaan. Levy soikin mielenkiintoisuutensa vuoksi useaan otteeseen kotona, työmatkoilla ja töissä. Ja tulee soimaan myös jatkossa.

Billy Joelin The Stranger -albumin voinkin lisätä enempiä miettimättä tämän projektin aikana vastaan tulleiden "löytöjen" joukkoon. Koska listalle ei muita Joelin tekeleitä ole päässyt, tästä kohtaa lähtee varmasti jälleen yksi oksa haarautumaan uuden musiikin etsiskelyssä/kokeilussa. Ehkä kokeilen seuraavaksi Joelin vanhempaa tuotantoa.

Yhdeksän mielenkiintoavainta pianonvirityssarjassa.

Herra D

Billy Joel on tähän asti kuulunut minulla samaan kategoriaan kuin Elton Johnikin tämän arvostelurupeaman alussa; imeliä hittejä ja tyylitajunsa vuosikymmeniä sitten kadottaneen keski-ikäisen massan häpeilemätöntä kosiskelua. Yhteistä mainituilla artisteilla on myös se, että molemmat onnistuivat yllättämään minut positiivisesti arvosteluun päätyneillä levyillään.

The Stranger levyä pidetään Billy Joelin uran parhaimpana ja mikäli arvosteluperusteina käytetään puhtaasti kaupallista menestystä, arvio osuukin oikeaan. Koska en ole Billyn muuhun tuotantoon tutustunut, minulla ei ole vertailu pohjaa sille kuinka paljon herran tyyli tälle levylle on muuttunut aiemmista levyistä. Mikäli nettiä on uskominen, tällä levyllä on otettu selkeä harppaus kohti kaupallisempaa ja radioystävällisempää ilmaisua. Eikä tätä seikkaa oikein voi levyä kuunnellessa mennä kieltämäänkään, sillä kovin rohkeita tai kunnianhimoisia ratkaisuja ei koko kiekolta korvaan satu. Vaan eipä levy särise korvaan muutenkaan.

Levyä kuunnellessa sitä tuli aivan pakosta verrattua Eltonin tällä listalla aiemmin arvosteltuun levyyn, sillä molempien tyyli ja musiikki ovat niin lähellä toisiaan. Kevyitä pianolla säestettyjä pop/rock-biisejä, jotka paikoitellen hieman irroittelevatkin, mutta visusti rajojensa puitteissa. Tältäkin levyltä on melko hankalaa nostaa esille yksittäisiä kappaleita. Jos valinta pitää tehdä, niin ehkäpä levyn aloittava Movin' out ja vastaavasti lopettava Everybody has a dream jäivät itselle parhaiten mieleen. Levy ei kuitenkaan rakennu yksittäisten kappaleiden varaan vaan se luottaa tasaiseen laatuun. Mikä tahansa Radio Novaan tähtäävä aloitteleva yhtye kauppaisi isoäitiään paholaiselle saadakseen läpimurtosinkukseen minkä tahansa levyn kappaleista.

Viikon kuuntelun jälkeen on todettava, että Billy onnistui lopulta tekemään vaikutuksen, jos ei terävällä kynällään tai jäätävällä biisillä, niin tasaisesti jyräävällä biisiarsenaalillaan. Jos, ja kun, levyä tulee verrattua Eltonin vastaavaan, on todettava ettei Billy kuitenkaan yllä aivan samaan joskin kauskaan ei jäädä.

7/10