Olen jo ilmaissut mielipiteeni kokoelmista tällaisten listojen yhteydessä, joten en ymmärrettävästi hihkaise ilosta kun eteen isketään 60 kappaletta jotka varsin etäisesti liittyvät toisiinsa. Tuntuu että tällainen on enemmän kunnianosoitus Phil Spectoria elämäntyötä kohtaan kun mikään erityinen musiikki-historian merkkiteos. No kuunnellaan sitten tämä rautaisannos 50- ja 60-luvun tuotantoa.
60 kappaletta ja lähes kolme tuntia vaati yllättäen veronsa joten arvostelu venähti heti parin viikon mittaiseksi. No mitä jäi käteen? Lähinnä välähdyksiä Onnen Päivistä ja Fonzie huutamassa Aaay! Odotin tällaisen vanhojen kappaleiden kavalkaadin yhteydessä huutavan joka toisen ikivihreän kohdalla "ahaa, tämän kappaleko tämä on", mutta sekin jäi lähes täysin uupumaan. Oikeastaan vain Be My Baby sai tarkistamaan artistin nimen (The Ronettes), muuten homma meni jotenkin vain ohi vaikka koko setti tuli useammankin kerran vedettyä läpi. Toki joukossa on useampikin tunnettu kappale, kuten The Righteous Brothersin varsin kuuluisat You've Lost That Loving Feeling tai Unchained Melody balladit, mutta nekään eivät saaneet tippaa linssiin ja huokailemaan 50-luvun perään. Mikäli kuulut siihen joukkoon, koko paketti varmasti uppoaa samalla tavalla.
Mitä tästä opimme? Phil Spector pitää varsin samanlaisesta musiikista ja minä en kauheasti välitä kokoelmista.
5/10
Herra O
Vai tämmönen paketti tällä kertaa.. Muhkean 60:n kappaleen kokoelmamöhkäle lauluntekijä/tuottaja Phil Spectorin 60-luvun tuotoksista oli jo lähtöviivalla melkoinen pala nieltäväksi. Heti aluksi oli jo tiedossa, että "albumi" ei ehdi saamaan viikon aikana tarpeeksi montaa kuuntelukertaa suuren kappalemääränsä vuoksi. Asiaa ei tietenkään auttanut myöskään se, että ennakkoasenteeni kokoelmalevyjä kohtaan tällä listalla on mitä on. Vaikka kappaleet kurkottavat järjestään korkeintaan kolmen minuutin pituuteen, tuntui että loppua ei näy eikä kuulu.
Ne muutamat kerrat kun ehdin koko järkäleen alusta loppuun asti kuuntelemaan, eivät vähemmän yllättäen jättäneet mieleen minkäänlaista leimaa. Sen verran pystyn kertomaan, että tuttuja kappaleita pärähti soimaan useamman kerran, mutta en näe järkeväksi lähteä analysoimaan yksittäisiä veisuja. Kokoelma koostuu siis kaikista Spectorin tuottamista single-lohkaisuista kolmella ensimmäisellä levyllä ja neljännen levyn A Christmas Gift For You -albumista.
Vaikka kokoelma tarjosikin tarttumapintaa vaikka muille jakaa, en itse tahtonut saavan otetta missään vaiheessa. Kappaleet virtasivat ohi yksi toisensa jälkeen ja taukoa kappaleiden välillä ei tahtonut hetkittäin huomata ollenkaan. Toisaalta yksikään kappaleista ei ollut mitenkään häiritsevä tai edes kovinkaan huono, kyllähän tätä voisi kuunnella joskus vaikka taustamusiikin muodossa jotain muuta puuhastellessa. Kokonaisuutena, niin suuri kuin onkin, Back To Mono ei riittänyt tyydyttämään musiikinnälkääni.
Viisi ..kymmentä kappaletta liikaa
Herra D
Pikaisen haun perusteella Phil Spector paljastui varsin menestyneeksi tuottajaksi, jonka ansioihin voidaan laskea 60-luvun tyttöbändien soundin kehittäminen sekä ns. äänivalli (Wall of Sound) tekniikan kehittäminen. Äänivallilla tarkoitetaan tässä tapauksessa tuotantotekniikkaa, joka sopi erityisesti AM-radioihin sekä jukebokseihin - ilmeisesti siis nykyisin kovasti kiistellyn kompressoinnin edeltäjiä. No, ei siitä sen enempää. Enemmän tämän levyn tapaukessa mietin sitä, että onko se ansainnut paikkansa tällä listalla. Ensinnäkin se on kokoelma ja toiseksi se on laitettu henkilön nimiin, joka ei esiinny kuin murto-osalla levyn kappaleista. Puhtaasti faktoihin nojaten olisi helppo todeta, että ei, mutta mutta mutta...
Ilmeisesti herra Spectorilla on ollut valtavan suuri vaikutus, ei pelkästään tämän kokoelman kappaleisiin, vaan koko genreen, jota se edustaa. Pelkän tuottajan roolin lisäksi hän on toiminut myös artistina, studiomuusikkona sekä säveltäjänä. Ja mitä itse musiikkiin tulee, se on yllättävän hyvää - ainakin omassa sarjassaan. Vaikka kappaleiden aiheena ei tunnu olevan muuta kuin teinien rakkaushuolet ja musiikki on tämän päivän mittarilla melko kliseisen kuuloista, kaikesta huolimatta se kuulostaa - en nyt edelleenkään keksi mitään muuta - hyvältä. Itseasiassa niin hyvältä, ettei etukäteen pelottanut kolmen tunnin urakka ollut lainkaan niin puuduttava kokemus kuin esimerkiksi James-sedän kokoelma tältä listalta. Näiden ansioiden perusteella on pakko myöntää, ettei kokoelma ole suotta listalle päässyt.
Vaikka yksittäiset kappaleet eivät juuri korvaan tarttuneet kuunnellessa, niin erikseen voisi mainita ainakin ensimmäiseltä levyltä löytyvät Spanish Harlemin sekä Every Breath You Taken. Kaikkineen voi melko suurella varmuudella todeta, että tämä kokoelma on aivan ehdoton hankinta kaikille, jotka ovat yhtään tämän genren musiikista kiinnostuneita.
7/10
Kommentit