Herra A

Varsin hämmentävää kuinka paljon vaikeampaa on kirjoittaa tutuista artisteista. Eli vuorossa oleva Led Zeppelin II on vieraillut soittimessa varsin useasti ja levyn oleminen listalla ei ole varmasti kenellekään meistä mikään yllätys.

Levy on hieman raskaampaa Zeppeliniä ja sitä pidetään syystä eräänä hard rockin määritteleviä teoksia ja sen aloituskappale Whole Lotta Love on varmasti kaikille tuttu. Tätä samaa sarjaa on myös mm. Heartbreaker tai The Lemon Song. Mutta itselleni levyn ehdoton helmi on aina ollut Ramble On ja lista antoikin hyvän tekosyyn soittaa sitä useamman kerran ilman että pelkäsi sen kuluvan taas puhki. Kai tässä voisi joka kappaletta kehua, mutta ehkä jonkinlaisen lisämaininnan voisi vielä antaa Thank You:lle joka on urkuineen levyn Zeppelinmäisin kappale, mitä lie se ikinä tarkoittaakaan.

Drugs are bad, m'kay. RIP John, toivottavasti votka maistui.

9/10

Herra O

Vuorossa onkin jälleen tutumpaa tavaraa eli hard rock -renkutusta lajin parhaimmasta päästä Led Zeppelinin tahdissa. II on vähemmän yllättäen Ledin toinen studioalbumi, joka jatkaa debyytin jäljissä hieman äänimaisemaa avartaen. Led Zeppelin kuuluu niihin yhtyeisiin, joiden musiikki ei tunnu vanhenevan vuosien saatossa ja ensimmäisetkin albumit kuulostavat vieläkin uskomattoman tuoreelta. Yhtyeen tuotannosta on tullut kuunneltua suurin osa vähintään kertaalleen läpi, mutta tuotannon alkupää on ollu selkeästi enemmän kuuntelussa.

Itseäni II-albumissa kiehtoo ehkä eniten hieman raskaampi soundi ja selkeä kokeilun maku. Debyytin uurtamiin uriin ei oltu jääty, vaan sivuraiteilla poikkeamiset ja useiden eri tyylisuuntausten sekoittelut vanhaan reseptiin tekivät levystä vähintäänkin mielenkiintoisen kokonaisuuden. Vieläkin levyltä tuntuu löytyvän sellaisia pieniä asioita, joita ei välttämättä ole aikaisemmin huomannut. Vaikka albumi ei ole missään vaiheessa pakottanut minua kuuntelemaan sitä useita kertoja peräkkäin, korvaa se himokuuntelun tarpeen iättömyydellään ja siihen tuntuu olevan aina yhtä helppo palata. Selkeä laadun merkki.

Vaikka mielestäni kaikki kokeilut eivät olleet albumilla aivan nappisuorituksia, vähintäänkin se rohkeus millä ne onnistumiset onkin sitten löydetty, on ihailtavaa. Levyllä ei oikeastaan ole yhtään heikkoa suoritusta, mutta samalla mikään yksittäinen kappalekaan ei nouse muiden yli. Tasaisen vahva suoritus siis. Ilokseni listalta löytyy vielä kaksi muutakin orkesterin albumia. Mitäpä sitä sen enempiä jaarittelemaan, oleellinen on sanottu ja ehdottomasti suositeltava albumihan tämä on. Lähentelee täydellisyyttä.

Yhdeksän tukevaa askelmaa taivaaseen.

Herra D

Tällä viikolla päästiinkin parantelemaan viime viikkoista pettymystä takuuvarman valinnan parissa, kun kuunteluvuoron sai Led Zeppelinin II:n. Vaihteeksi bändi sekä levy olivat hyvin tiedossa entuudestaan, kun muutamia vuosia sitten viimein löysin Led Zeppelinin ja ihastuin varsinkin neljään ensimmäiseen levyyn, jotka ovat sittemmin vieraileet tiuhaan tahtiin levylautasella.

II:n jatkaa bändin mukaan nimetyn debyyttialbumin linjoilla vieden samalla musiikkia raskaampaan ja entistä enemmän kitarariffeihin nojaavaan suuntaan, joka on määrittänyt hyvin vahvasti koko 70-luvun hard rock -genreä. Vaikka Led Zeppelin mainitaankin monesti ensimmäisenä heavybändinä, sen musiikki lainaa myös paljon muilta tyylisuunnilta kuten bluesilta tai folkilta. Hyvinä esimerkkeinä tästä bluesvetoisesta väännöstä toimivat levyn avaava Whole Lotta Love, Bring It On Home sekä Heartbreaker.

Vaikka levyn materiaali on kautta linjan hyvälaatuista ja todella tarttuvaa, sitä leimaa myös tietty röyhkeys. Se ei tunnu antavan ainuttakaan myönnytystä aikakautensa normien suuntaan, josta paras esimerkki on levylle ympätty ehta muutaman minuutin mittainen rumpusoolo. Siis jumalauta rumpusoolo! Siitä voisivat tämän päivän Kid's Top20:ssa vierailevat tissiposkirokkaritkin ottaa hieman mallia. II:n ei ainoastaan määritellyt kokonaista genreä vaan asetti lisäksi riman niin korkealle, ettei siihen ole juuri kyetty vastaamaan vielä tähän mennessä.

Tämän enempää en levystä osaa oikeasti kirjoittaa, sillä se käskee pitämään turvat kiinni ja kuuntelemaan. Joka kerta, kun Jimmy Page aloittaa Whole Lotta Loven riffin, huulille eksyy pieni virne ja äänenvoimakkuus nousee pari pykälää pään alkaessa hyväksyvän nyökyttelyn ylös ja alas musiikin tahtiin

10/10.