Listan edellinen Neil Young eli Harvest oli sen verran mielyttävä kokemus, että itseään ei tarvinnut paljoakaan motivoida tämän viikon artistin kuunteluun. Eli samantien itse levyn kimppuun.
Jos Harvest sai jo muutaman kappaleen jälkeen korvat hörölle, tämä tuntuu lähinnä liukuvan läpi. Varmasti hyvin tyypillinen ensireaktio, sillä levy on yleistunnelmaltaan erittäin rauhallinen. Vain Southen Man pomppaa kunnolla esiin ensivaikutelmallaan; muuten mennään varsin tasaista virtaa. Parin työpäivän ja useamman kuuntelukerran jälkeen levy kuitenkin alkaa toimia hyvin eri tavalla ja jyvät erottuvat niistä harvoista akanoista. Näistä eniten itselleni iski varsin tunnettu kappale When You Dance You Can Really Love. Lisämaininnan voi myös jo mainitulle Southern Manille ja Only Love can Break Your Heart veisuille.
Siinä missä Harvest sai heti ymmärtämään listasijoutuksen, tämä vaati huomattavasti enemmän pureskelua. Yleisfiilis on sen verran rauhallisempi ja kun odotti, että levy aukeaisi muun toimen ohella, oli väärässä. Joudun rankkaamaan tämän Harvestin alapuolelle, mutta lisäkuuntelu voisi hyvinkin parantaa arvosanaa edelleen.
7/10Herra O
Kuten jo Neil Youngin Harvest-albumin arvostelussa arvelinkin, After the Gold Rush aukesi levynä huomattavasti ensinkuunneltua helpommin. Levyä kuunnellessa voi helposti kuvitella olevansa jossain päin villiä länttä ja osassa kappaleita esiintyvät huuliharppu-kohdat eivät ainakaan heikentäneet tätä mielikuvaa. Pienen googlailun jälkeen kävikin ilmi, että albumi oli alunperin suunniteltu samannimisen elokuvan soundtrackiksi. Vaikka elokuva jäikin vain käsikirjoitusasteelle, albumi julkaistiin kuitenkin.
Yksinkertaiset kappalerakenteet ja pääosin laulumelodian ympärille kasatut biisit olivat mukavan leppoisaa kuunneltavaa. Etenkin Only Love Can Break Your Heart jäi heti soimaan päähän kertosäkeensä ansiosta. Southern Manin lähes eeppinen kitarasoolo puolestaan sopi muutenkin menevään biisiin kuin nyrkki silmään. Kappale nousikin jo parilla ensimmäisellä kuuntelulla albumin parhaaksi vedoksi.
Mutta kysymykseen, onko After the Gold Rush parempi kuin Harvest, en osaa vielä antaa vastausta; molemmissa on selkeät puolensa. AtGR kirii ehkä parin esiin nousseen biisin myötä puolen pisteen verran paremmaksi, mutta koska sille tielle ei lähdetä, annan listan sijoituksen olla paremmuuden ratkaiseva tekijä.
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen lätty.
Seitsemän huuliharppukostajaa.
Herra D
Tästä levystä kirjoittaminen on itselle melko hankalaa, sillä sitä kuunnellessa sitä tulee pakostikin verrattua jo kuultuun Harvestiin. Arvostelua haittaa lisäksi se seikka, että näistä kahdesta levystä nostan itse Harvestin korkeammalle. Vaikka tämän levyn sijoittuminen tälle listalle on omasta mielestäni täysin perustelua, koko ajan takavasemmalta hiipii ajatus siitä, että tämä sama on tehty (tai tullaan tekemään) vielä paremmin.
Julkaisun jälkeen levy ei kerännyt juurikaan mairittelevia arvosteluja, mutta ajan kanssa se on tunnustettu Youngin uran yhdeksi tärkeimmistä kulmakivistä. Luulen, että itsekin lämpenen lisää levylle kunhan sille antaa ensin tarpeeksi aikaa ja tilaa.
Kuten jo monesti aiemmin, tarvitsee jälleen korostaa, ettei levy kaikesta edellä kirjoitetusta huolimatta ole missään tapauksessa huono. Sen heikkous on vain se, että se kilpailee samassa sarjassa mielestäni paremman levyn kanssa. Levyltä löytyy nippu rauhallisuudessaan tarttuvia biisejä, joista voisi nostaa esille ainakin mielestäni levyn parhaan vetäisyn Southern Man ja vaikkapa Don't Let It Bring You Down.
7/10
Kommentit