Herra A

Kokoelmalevyjen virta sen kun jatkuu. Kuten sanottua, näistä tulee lähinnä mieleen se, että artististilta ei löydy edes sitä yhtä hyvää levyä, mutta se on silti jotenkin saatava listalle. Nyt vuorossa on Bob Marley and The Wailers, joka lienee kaikille varsin tuttua reggaeta.

I Shot the Sheriff, No Woman No Cry, Could You Be Loved, Stir It Up.. Vaikka en erityisemmin Marleyta kuuntele, tästä kokoelmasta on kyllä sanottava, että lähes kaikki kappaleet ovat ennestään tuttuja. Olikohan sitten tämä syynä, että kuuntelun aloittaminen oli kummallisen vaikeata. Levy oli jotenkin liian tutun oloinen ilman, että se kuitenkaan on mitenkään lempimusiikkia. Kuunteluun ei tarvinnut keskittyä yhtään, joten se jäi sitten helposti kokonaan tekemättä.

En keksi tästä oikein mitään hyvää tai pahaa sanottavaa. Loskassa tarpomisen sijaan tätä voisi kuunnella vaikka Jamaicalla.

7/10

Herra O

Tällä viikolla saadaankin kuunnella jälleen "normaalimpi" määrä kappaleita yhdeltä albumilta viime viikon esitykseen nähden. Jamikalainen reggae-kokoonpano Bob Marley and the Wailers on tuttu niin nimeltään kuin tuotannoltaan, tosin hyllystäni ei levyjä vielä löydy yhtäkään. Vaikka Legend onkin "Greatest Hits" -kokoelma-albumi, sopi se täydellisesti työmusiikiksi; lyhyitä, rauhallisen letkeitä biisejä ja työmotivaatiokin pysyy mukavasti yllä.

"Hyvänolonmusiikiksi" mieltämäni reggae ei kuulu vakio kuuntelurepertuaariini, mutta sen mielialaa nostattavan vaikutuksen myötä voisin helposti kuvitella kehittäväni makuani sen suuntaan. Kokoelmalta löytyy vähemmän yllättäen aimo kasa tuttuja ralleja, mutta myös itselleni tuntemattomampia vetoja. Maininnan arvoisia kappaleita ovat ainakin No Woman, No Cry, Get Up, Stand Up ja Redemption Song. Mainittakoon vielä, että kuuntelemani albumi oli uudelleenpainos vuodelta 2002, joka sisältää kaksi bonuskappaletta, Easy Skanking ja Punky Reggae Party.

Pienoinen yllättäjähän tämäkin lopuujen lopuksi oli, helposti sisäistettävä reggae-levy, joka toimii ehkä parhaiten raskaan työpäivän jälkeen rentoutuessa. Oluenkin voisi kuuntelun ohessa nauttia. Tulee soimaan jatkossakin.

Seitsemän off-beatia

Herra D

Bob Marleyn Legend -levyn kohdalla ei juuri ollut epäselvyyttä siitä, millaista musiikkia se pitäisi sisällään. Pössyn tuoksuinen letkeä pumppaus sattui vielä sopivasti yhteen kevään ensimmäisten todella lämpöisten ja aurinkoisten päivien kanssa, joten soundtrack oli kunnossa pääsiäisloman fiilistelyyn.

Bob lienee siitä hassussa asemassa, että hän varmasti yksi maailman tunnetuimmista muusikoista ja toisaalta ainut valtaväestön tuntema musiikkityylinsä edustaja. Käsi sydämmellä; montako muuta reggae-artistia osaat nimetä nopeasti lonkalta? Jos kotimaisia kavereita ei lasketa, muistin itse ainoastaan yhden. Tämä, jos mikä, kertoo jotain siitä, kuinka merkittävä henkilö Bob on reggaen saralla ollut. Mutta palataampa hetkeksi takaisin Legendin pariin. Parin ensimmäisen biisin jälkeen oli pakko tarkistaa, onko kyseessä kokoelma, sillä sen verran vahvalta hittiputkelta koko homma haiskahti. Ja totta tosiaan, kokoelmaksihan myös Legend osoittautui, mutta oikeastaan se ei tällä kertaa itseä juurikaan haitannut. Vaikka alkuperäiset levyt pitäisivätkin sisällään erilaisia teemoja ja muodostaisivat koherentteja kokonaisuuksia, pystyy kappaleista nauttimaan silti ihan eri tavalla yksittäisannoksina kuin vaikkapa The Wallista. Lisäksi on vaikeaa kuvitella, että mikään muu yksittäinen levy pystyisi juuri tämän paremmin summaamaan yhteen yhtä artistia sekä kokonaista musiikkityyliä.

En aio omia suosikkejani levyltä erikseen nimetä, sillä sen verran vakuuttava kokoonpano levylle oli löytynyt. Ensimmäisillä kuuntelukerroilla omaa korvaa mielyttivät eniten ne kaikkein tutuimmat kappaleet, mutta jo muutaman kerran jälkeen vaaka alkoi painua itselle ennestään vähemmän tuttujen puoleen.

Toisaalta kovasta laadustakaan huolimatta levy ei täysiin pisteisiin yllä. Kuten jo aiemmin sanoin, levyn biisit toimivat hyvin yksittäisannoksina ja tässä piilee myös levyn ongelma. Loppujen lopuksi levy on (kirjaimellisesti) kokoelma yksittäisiä kappaleita peräkkäin eikä siitä kasva sellaista kokonaisuutta, jonka klassikon asema vaatisi.

Vaikka reggae ei omiin suosikkeihin kuuluisikaan, tätä levyä ei kannata silti ohittaa. Kesällä grilli kuumaksi, pari pykälää lisää bassoa ja levy lautaselle. Suosittelen.

8/10