Herra A

Kuulun siihen kuolevaan(?) kansanryhmään joka kuuntelee musiikkia lähes aina levyittäin. Levy kuvastaa artistin sen hetkistä musiikillista taitoa tuottaa useampi kappale musiikkia, oli se siten hyvää tai ei. Yksittäinen kappale on sitten osa tätä kokonaisuutta..Naiivisti oletin että top-album listalla olisi levyjä eikä kokoelmia (=artistin esittelyitä), mutta tähän asti päästiin kun se unelma murskattiin. Ja lisää on tietysti tulossa. Tekisi mieli jättää nämä arvostelematta (ehkä seuraavan jätänkin), mutta Buddy Hollyn kohdalla teen poikkeuksen sillä 4 levyä eläessä ja 43 levyä kuoleman jälkeen on sellainen saavutus että kyllähän sitä pitää arvostaa.

Mutta itse musiikkiin. Bop-bop-bop-bop-bop. Ennen vanhaan ei kyllä jaariteltu kun 20 piisin levylle saadaan mittaa hulppeat kolme varttia. Dum dee dum dum. Tämähän sitä vanhaa kunnon rock and/or rollia josta kaikki pahuus on alkunsa saanut. A-hey, a-hey-hey. Kylläpäs monen näistä tunnistaa vaikka ei aivan pysty tunnistamaan mistä. Ba pa paaa. Onnen Päivistä? Du duduu. Ehtipäs se monta samanlaista kappaletta tehdä 22 ikävuoteen mennessä. Woo-o-oo.

Varsin harmitonta menoahan tällainen on, ei häiritse mutta ei kyllä iskekään. Erityismaininta It Doesn't Matter Anymorelle jota on taidettu Simpsoneissakin lainata.

4/10

Herra O

Tämän viikon albumi olikin aika mukava yllätys. Yllätys oli myös se, että albumi oli kokoelmalevy. En ollut tainnut aikaisemmin Buddyn tuotantoa kuullakaan ja näin ensikosketuksena ei lainkaan hullumpaa settiä. Biisit vilistävät välillä ohi lähes huomaamatta, eikä vaan pelkästään sen takia, että kappaleista yksikään ei kestä yli kolmea minuuttia. Biisit ovat todella pirteitä ja lennokkaita eikä kuluneen viikon aikana tainnut tuntua kertaakaan siltä, että kuuntelu olisi jotenkin pakonomaista.

Biisien ehkä jopa liian lyhyt keskimääräinen pituus on toisaalta myös yksi levyn huonoista ominaisuuksista. Juuri kun yksittäisestä kappaleesta on saamassa jotain irti, vaihtuukin kappale uuteen ja taas alkaa kierros alusta. Toisaalta taas vähemmän musiikkiin keskittyessä  kappaleet sekoittuivat liian helposti keskenään, enkä tiennyt välillä missä oltiin menossa.

Vaikka mielestäni tälle listalle ei olisi kokoelmalevyjä saanut laskea, kokonaisuutena biisivalinnat olivat muuta tuotantoa sen tarkemmin tuntematta varmasti osuvia. Mikään kappaleista ei tainnut erottua liikaa muista, enkä osaa valita levyltä yksittäisiä kappaleita muita parempina.

Uskon, että tämä albumi soi joskus vastaisuudessakin ja saatan jopa etsiskellä muutakin tuotantoa. Toivottavasti eivät vaan ole liian samanlaisia keskenään.

Kuusi ilopilleriä kymmenestä.

Herra D

Hampurilaisbaareja, torttutukkia, cheerleadereita, kommunismin pelkoa sekä aimo annos sokeria. Siinäpä ainekset, joista tämän viikon levy, eli Buddy Hollyn 20 Golden Greats, on keitetty kasaan.

Ennen läpimurtoyritystään vuoren seinämästä vuonna '59 nuori Buddy ehti lyhyellä uralla tehdä lähtemättömän vaikutuksen sekä pohjatyön rock'n'rollin saralla. Ja mikäpä on miestä kehuessa, sillä sen verran hyvin tuntuvat herralta taittuvan tuon tyylisuunnan "kliseet". Tsu-dubbi-duut ja taustalaulut ovat kohdillaan artistin vuoroin ihastellessa ja voivotellessaan tyttönsä perään. Eli siis juurikin sitä klassista rock'n'rollia ja purkkaunelmaa, jota kaikki minun näkemäni 60-luvun jenkkiläiset nuorisoelokuvat ja -sarjat tuntuivat tarjoilevan katsojalle halusi hän sitä eli ei.

Tässä hattaran värisessä ja makuisessa maailmassa on kuitenkin se huono puoli, että sitä ei kovin kauaa jaksa kuten ei Buddyn levyäkään. Otetaan esimerkiksi vaikka biisien sanat. Lueskelin sanoja, mutta kun teema ei ollut muuttunut piiruakaan siitä "Oh baby, I love you so" -osastolta viidennen biisin kohdalla, päätin antaa sanojen olla ja keskittyä itse musiikkiin. Valitettavasti vain biisitkin tuntuivat tarjoavan yhtä vähän vaihtelua kuin niiden sanoituksetkin. Kuten viime viikkoiselta levyltä, myös tältä on käytännössä mahdotonta nostaa esille yksittäisiä, edukseen erottuvia biisejä, sillä omaan korvaani ne kuulostavat aivan liian samanlaisilta.

Oikeasti pidin kuitenkin levystä enemmän, kuin yllä kirjoittamani antaa ehkä ymmärtää. Jos joskus haluan kuunnella perinteistä rock'n'rollia, kaivan varmasti tämän levyn takaisin lautaselle. Sitä päivää odotellessa annan kuitenkin sokerihumalan hieman laskea ja etsin jotain hieman kirpeämpää.

6/10