Herra A

Tähän mennessä listaa läpi käydessä on jo tottunut siihen että uuden kuunneltavan määrä on ollut siinä puolen tunnin paikkeilla. Sinänsä varsin mielenkiintoisesti levyn mitat ovat aikojen kuluessa vaihdelleet, esimerkiksi juuri julkaistava Moonsorrowin Tulimyrsky EP-julkaisu on reilun tunnin mittainen.. Mutta sitten otetaankin luulot pois kunnolla kun eteen työnnetään lähes 5 tuntia James Brownia. Tähän kohtaan voin estittää taas pakollisen vastalauseeni kokoelmia vastaan tällaisilla listoilla. Miksi ei listalla ole kärjessä vaikka The Beatlesin The box set niin sinne mahtuisi muitakin? Noh, onpa listalla levyjä joita en edes ilmaiseksi haluaisi joten ehkäpä asiasta ei tarvitse enempää rutista. Mutta sitte itse asiaan, kaikki Yeah!-huudot on kuunneltava vaikki henki lähtisi.

Kaksi tuntia takana ja Jamesin rääkäisy kuuluu kaiuttimista noin sadatta kertaa. Hey! Yeah! Jo tunti sitten oli varsin selvää että "uutta" musiikkia näin suurena annoksena kerralla on vain liikaa. Hot Pants!  Lopulta koko setti tuli ehkä kaksi kertaa kuunneltua läpi ja aikaa meni koko viikko. Tavaraa oli yksinkertaisesti niin paljon että se puuroutui yhdeksi suureksi massaksi ja jäi vain tietoisuus että useampi kappale olisi pienemmissä erissä jäänyt paremmin mieleen. Etukäteen pystyin nimeämään vain kaksi Jamesin kapaletta eli Get Up (I Feel Like Being A) Sex Machine ja I Got You (I Feel Good).  Nyt varsin vähän lisää vaikka 81 muutakin kappaletta on takana. Parhaiten nopeasti mieleen jäivät sellaiset joiden sanoitukset/kappele oli jotenkin huvittava kuten Hot Pants, Pt. 1 ja (Do The) Mashed Potatoes, Pt. 1 ja oikean sanoman sisältävät  kappaleet kuten King Heroin. Mikähän himo muuten oli ennen vanhaan nimetä kappaleita kummallisesti (suluilla)?

Edelliset funk-"elämykset" tältä listalla ovat olleet pääasiassa tuskaisia kokemuksia. Tällä kertaa Jamesin vahva rääkyminen jaksoi kuuntelemaan settiä muutenkin kuin vain listan velvoittamana eikä homma tuntunut niin kovalta työltä kuin miltä se jossain välissä tuntui. Mutta liika oli vain liikaa. En tiedä miten olisi reagoinut näihin yksittäisinä levyinä.

6/10

Herra O

Se, että tässä projektissa pitäisi arvostella kokoelmalevyjäkin, ei ole häirinnyt alkuhämmästelyjä enempää, eihän niitä kovin tiheällä tahdilla ole vastaan vielä tipahdellut ..mutta että kokoelma joka koostuu neljästä levystä on jo liikaa meikäläiselle. Star Times - tuhti, vajaan viiden tunnin paketti James Brownin tuotantoa kattaa 71:n kappaleen voimin lähes koko herran uran ja varmasti suurin osa hiteistä on löytyy joukosta.

Jotenkin nyt tuntuu että yksi viikko ei riittäny alkuunsakaan tämän emävonkaleen väsyttämiseen vaan toinen viikko olisi ollut paikallaan. Hyvä kun ehti jokaisen neljästä levystä kuuntelemaan edes kertaalleen. Mutta sitten taas toisaalta, eihän tässä mitään kokonaisuutta voi arvoidakaan enkä moista edes yritä. Diskografian helmihetket on varmasti paketoitu monien Brown-fanien mielestä nätisti yhteen tekeleeseen mutta itse Brownin tuotantoa vähemmän kuunnelleena en oikein saanut tästä irti kaikkea sitä hehkua mitä odotin saavani ja ennen kaikkea sitä ylistystä, mitä kokoelma varmasti ansaitsisi.

En kuulu siihen kuuntelijajoukkoon, jotka tutustuvat artistiin kokoelmien kautta, vaan hankin yleensä ensin käsiini jonkun yksittäisen albumin, josta saamaani kokemusta voin sitten laajentaa muilla artistin albumeilla. Kokoelmien kuuntelu tutustumismielessä on mielstäni kuin lukisi kirjan viimeisen kappaleen ensimmäiseksi. Olkoonkin ontuva vertaus, mutta näin nyt satun asian näkemään.

Useat kappaleet kyllä jäivät mieleeni, olin sitten kuullut niitä aikaisemmin tai en, mutta ei läheskään niin moni kuin olisin toivonut. Vaikka yritinkin kuunnella levyjä pienissä paloissa, moni kappaleista hukkui silti massan mukana. Joka tapauksessa, harmillisen huono maku tästä jäi nyt suuhun. Listalla näytti olevan myös toinen Brownin albumi, joka puolestaan on live-albumi. Studio-albumin olisin halunnut. Harmi että niitä ei mahtunut sadan parhaan joukkoon. No ehkä sitä pitää tutustua johonkin yksittäiseen albumiin muulla ajalla.

Vaikka kokonaisuus ei minua nyt miellyttänytkään, tuntuu siltä, että joudun myöhemmin palaamaan tähän kokoelmaan jonkinlaisen re-visited -tyylisen arvostelun muodossa ja ehkäpä sitten kokonaisuuskin pääsee oikeuksiinsa ja kappalevalinnat tuntuvat perustelluimmilta. Mutta siitä sitten myöhemmin.

Viisi liian pitkää tuntia.

Herra D

Huh! ... Hit me!

Tämän viikon massiivista 4 CD:n ja 71 kappaleen urakkaa kahlatessa läpi alkoi tuntua, että joku lääkefirma olisi saanut jo edesmenneestä James Brownista oivan veturin ummetuslääkkeensä mainoskamppanjalle, sillä sen verran paljon herran ähinää ja vääntöä oli levyille saatu talteen. Ja mikäpäs sitä on hikisenä ähkiessä, kun taustalla antaa palaa tiukkaakin tiukempi funk-juntta.

Now give it to me! .. Uh! Uh! Uh!

Star Time kattaa käytännössä herra Hiuslakan koko uran aina ensimmäisestä Please please please -albumista 90-luvun alkuun saakka. Joukkoon on saatu mahdutettua Jamesin tunnetuinpia hittejä, harvinaisuuksia sekä live-taltiointeja. Levypakkaa kuunnellessa kiinnittää kuitenkin välttämättä huomiota joko kokoelman tai sitten Jamesin koko tuotannon yksitoikkoisuuteen. Ja ennenkuin funk-fanaatikot ehtivät vuodattaa tuntonsa kommentteihin, tarkkennetaan hieman.

When I say hit it, hit it! ... Now, hit it!

Kokoelmalta löytyy paljon erilaisia biisejä sekä lisäksi paljon hyviä biisejä. Valitettavasti keskimäärin aivan liian moni kappale kuitenkin toistaa ihan samaa kaavaa; bändi siirtyy tietynlaisen C-osan ja jamivaiheen väliin looppaamaan perusrytmiä jonka aikana James ähkii MC:nä vuoroin bändille ja vuoroin kuulijalle komentoja tuttuun tapaansa. Eikä tässä ole sinänsä mitään vikaa - kovin kauaa. 71 kappaletta on kuitenkin niin massiivinen määrä kerralla sisäistettäväksi, että ilman aiempaa siedätyshoitoa musiikkibisneksen ylityöläisestä, urakka alkaa käydä ihan oikeasti työstä. Tästä syystä itselle jäivät ehkä parhaiten mieleen ne kappaleet, jotka poikkesivat kaikkein eniten tästä kaavasta.

Now when I say four, can I get four? Yeah?

Loppujen lopuksi kokoelma vahvisti entisestään niitä mielikuvia, joita itsellä oli jo aiemmin soulin kummisedästä. Ennakkoon toivon huikeaa kappalemäärää silmälläpitäen uusia näkökulmia ja ulottuvuuksia herraan ja hänen tuotantoonsa, mutta lopulta saalis jäi kuitenkin hieman laihaksi.

Jamesin funk on iskevää ja tiukkaa, mutta koko tuotantoa tarkasteltaessa toivoisi vielä enemmän leveyttä biisimateriaaliin. Suositellaan pieninä annoksina, mutta vaivan jatkuessa kehotetaan kääntymään toisen musiikkityylin pariin.

6/10