Herra A

Lista tuo jälleen eteen artistin, jonka nimi ei sano yhtään mitään. Wikipedia paljastaa, että Captain Beefheart ja Trout Mask Replica on ollut suurimpia vaikutteita useamman genren yhdistävän kokeellisen musiikin piirissä, ja näin perstuntumalta tämä ei lupaa hyvää. Ennen kuin edes painan play-nappia, veikkaan että viikko, tai edes kuukausi ei riitä siihen, että ymmärtäisin kuuntelemastani mitään, saati että siitä yhtään nauttisin. Pakkohan se on kuitenkin yrittää.

No mitä saadaan kun yhdistetään blues rokkia, psykedeelistä rokkia, avant-gardea, jazzia ja vaikka mitä?  Jätettä. Tällaisesta jamittelusta hapokkaiden väli-spiikkien säestämänä voisi kuvitella, että koko levy on tehty artistien ollessa pahassa LSD-tripissä ja nauhuri on jäänyt vahingossa päälle. Mutta jos lukemaansa on uskominen, herrat ovat kuitenkin reenanneet tätä vuoden verran ja koko homman surrealismi on tarkoin harkittua, ei oikein tiedä mitä tämmöisestä pitäisi olla mieltä. Vaikka kuinka yritin, oli jo toisen kuuntelukerran kohdalla pakko jättää mm. lukuisat välispiikit välistä, että jospa musiikki siten aukeisi, mutta ei niin ei. Tämä ei täytä niitä vaatimuksia, mitä musiikilta haen oikeastaan millään osa-alueella.

Turha tässä on sen kummemmin häpeillä, että tällainen menee lujaa ohi. Hapokasta.

2/10

Herra O

Noniin. Jopas alpuumin lykkäs. Artistina uusi tuttavuus Captain Beefheart edustaa progressiivisen rockin alalajien, avant-garden ja RIO:n miehistöä. Vaikka itse olenkin yleisellä tasolla progen suuri ystävä, näitä kahta ala-kategoriaa en ole koskaan kuitenkaan onnistunut nielemään. Ainakaan vielä. No, jotain avant-gardea ehkä.

Alkusanojen perusteella voisi päätellä, että nyt se käänteentekevä pumppu löytyi, mutta ei, ei todellakaan. Vaikka kuuntelinkin Trout Mask Replican useampaan otteeseen, ja joka kerta rehellisesti kappaleita skippailematta, en pystynyt tarttumaan sisältöön. Levyn keston lähennellessä 80:n minuutin rajapyykkiä oli usko välillä loppumassa ja luovuttaminen todella lähellä. Satunnaista pauketta ja meteliä alusta loppuun välispiikeillä maustettuna. Siinäpä se. Ehkäpä tästäkin joku hc-progenikkari kiksinsä saa mutta itsekin hieman yllättyneenä on todettava, että en tähän joukkoon lukeudu. Itsensä Frank Zappan tuottama, 28:n raidan möhkäle pistää varmasti monen proge-kaverin ihmeestä hiljaiseksi. Ja mitään Zappaa tältä on turha odottaa.

Kappaleiden vaihtumista ei välillä tahtonut edes huomata vaikka kuinka yritti keskittyä. Tästä syystä en voi oikein yksittäisiä suorituksiakaan analysoida. Vaikka hokemaa yritänkin vältellä, on tämä leimattava itselleni yksinkertaisesti liian hapokkaaksi kamaksi. Muutama piste omaperäisyydestä ja luovuuden tavoittelusta.

Kaksi kapteenin kokeellista kalamaskikopiota

Herra D

Kapteeni Lihasydämelle pitää antaa tunnustusta siitä, että hän pystyi siihen mihin en uskonut yhdenkään levyn tällä listalla pystyvän. En nimittäin useista yrityksistä huolimatta pystynyt kuuntelemaan tämän viikkoista levyä kertaakaan kokonaan alusta loppuun. Tähän mennessä omalta kannaltani listan heikompaa antiakin edustavat levyt ovat olleen varsin helppoa kuultavaa, mutta ilmeisesti nyt vihdoin löytyi omalle musiikkimaulle ainakin yksi rajapylväs.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla olin melko pettynyt, kun muutaman ensimmäisen kappaleen jälkeen alkoi tulla selväksi, ettei levy ollut alkuunkaan ennakko-odotusten mukainen. Itse asiassa se tuntui olevan juurikin kaikkea muuta.

Trout Mask Replicaa pidetään merkkipaaluna free jazzin, avant garden ja psykedeelisen rockin saralla. Lisäksi sen sanotaan toimineen innostajana usealle modernille tyylisuunnalle sekä artistille kuten Tom Waits tai PJ Harvey. Ehkä näin, mutta itse en sen suuruudesta päässyt nauttimaan. Samasta syystä levystä on melko vaikeaa kirjoittaa juuri mitään muutakaan.

Periaatteessa voisin antaa levylle suoraan yhdenkin tähden, mutta se ei liene kohtuullista. Sen sijaan jätän suosiolla levyn kokonaan ilman arvosanaa ja siirryn suoraan seuraavan levyn pariin.