Herra A

Prince aka mikä lie symboliotus kuuluu sarjassa artisteihin jonka kaikki tuntee, tosin itselleni tuli vain kappale 1999 mieleen, ja sekään ei ole tällä levyllä. Mutta tiedossa on kuitenkin että jälleen on matka funkin maailmaan, eikä Prince kuitenkaan mitään negatiivista ennakkofiilistä aiheuttanut. Levy alkaa varsin mielenkiintoisesti, Sign O The Times on sanoitukseltaan mukavan synkkä ja avaa mielenkiinnon levyn kuuntelua kohtaan. Sitten alkaakin jyrkkä alamäki, heti seuraavaksi on yltiöimelä Play In The Sunshine ja sitten pohjakosketuksena Housequake. En tiedä yrittikö Chris Tucker matkia tätä kappaletta elokuvassa 5th Element, mutta niin samalta se kuulosti että pelottaa. Korvista vuotavan veren alkoi jo maistamaan suussa. Alan ymmärtämään amerikan väkivaltatilastoja kun tämäkin on ollut hittilistan kakkosena.

Parin päivän toipumisen jälkeen levyä pystyi taas kuuntelemaan, mutta levyn muut kappaleet eivät tuskaa hellittäneet. Vaikka vaihtelua löytyy, mikään ei oikein iske ja haluaa vain että homma olisi ohi. Kun oikein pinnistää niin levyn toiseksi kohokohdaksi voisi mainita kappaleen U Got The Look, jonka tunnistinkin heti radiohitiksi, mutta en sitäkään vapaaehtoisesti soittolistalleni laittaisi.

Ilman ekaa kappaletta olisi kyseessä selkeästi listan tähän astisista levyista tuskaisin. Tässähän alkaa oikeasti funk etomaan. Ja lisää on kuitenki luvassa.

2/10

Herra O

Olipas pitkä viikko tällä kertaa. Harmi, että tähän joululomien ajaksi ei kuunteluun sattunut osumaan mikä tahansa muu albumi listalta. Tuskallisin kuuntelukokemus pitkiin aikoihin. Vaikka haluaisin kovasti yrittää keksiä levystä jotain hyvää sanottavaa, Sign 'O' The Times ei vain yksinkertaisesti tarjonnut minulle muuta kuin todisteen ajan hidastumisesta.

Olin ladannut albumin myös kannettavalle mp3-soittimelleni siinä uskossa, että ehtisin paneutumaan siihen joululomien aikana, vaan kuinkas kävikään. Soittimeni meni oikosulkuun ja "kuuntelunautinnot" jäivät joulun osalta siihen. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei edes harmita yhtään, että en onnistunut lomiani tällä sonnalla pilaamaan. Menetetty soitin onkin sitten eri juttu..

"Symbol" artistina on luokiteltu perfektionistiksi ja tämän voi todeta esimerkiksi siitä, että albumilla ei ollut mielestäni yhtäkään hyvää, tai edes keskinkertaista kappaletta. Levy on siis minun mittarillani täysin kuuntelukelvotonta kuraa. Biisi toisensa jälkeen prinssi onnistui saamaan ärsykerauhaseni värähtelemään rasittavalla äänellään ja jokainen läpikuuntelu oli tuskien taival. Onneksi raskas viikko on nyt ohi.

Voin varmuudella nyt todeta tehneeni oikean valinnan aikoinaan kun en Princen tuotantoon koskenut. Ja voin luvata, että en vapaaehtoisesti tule koskemaan vastaisuudessakaan. Niin. Tokihan listalla näytti toiveikkaan tarkistuksen jälkeen toinenkin tuotos olevan.. No se olkoot sen viikon murhe.

1/10

Herra D

Hieman pitkäksi venyneen joulutauon jälkeen homma polkaistiin taas käyntiin Princen Sing'O'Times levyllä, joka osoittautui yhtä hankalasti arvosteltavaksi kuin ennen taukoa läpikäyty Miles Davis - tosin täysin eri syistä. Siinä missä Milesin levy raskaasta sisällöstään huolimatta antoi aina ajoittain kuulijalleen lupauksia siitä mahtavasta palkinnosta, joka lopulta häntä odottaisi, Princen levyltä ei vastaavia lupauksia tunnu löytyvän.

Levyn elektro-funkin, soulin ja psykedeelisen popin maisemissa viihtyvät kappaleet kuulostavat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta yksiulotteisilta ja latteilta - sekä aivan liian 80-lukulaisilta. Vaikka kuinka yritän kuvitella itseni sniffaamaan kokaiinia b-luokan mallin rinnoilta 3 millin parransängessä ja pikkutakissa joskus 80-luvun lopulla satunnaisen klubin naistenvessassa, en pysty kuulemaan taustalla tämän levyn biisien tanssilattialta kantautuvaa vaimeaa jumputusta.

Useassa lähteessä tunnutaan aina muistavan mainita levyn tarjoa laaja kappaleiden ja tyylien kirjo, mikä ainakin itsestä tuntuu melko käsittämättömältä. Kyllähän nuo kappaleet sinänsä erilaisia tyyliltään ovat, mutta jotenkin niistä kaikista tunkee vääjäämättä lävitse kaikki se, mitä 80-luvun pop-musiikissa taidan oikeasti inhota. Tämän lisäksi lähes järjestäen kaikki levyn biisit ovat aivan liian pitkiä. Biiseihin ahdettu jamittelu toimii luultavasti loistavasti livenä, mutta studiossa soitetulla levyllä en vaan pysty moista ymmärtämään.

Pakko sanoa, että odotin levyltä paljon enemmän kuin mitä se lopulta tarjosi.

3/10