Herra A

Vähän kun silmä välttää, niin eikös The Beatles taas hyökkää kulman takaa. Please Please Me on herrojen hätäisesti kasaan laitettu ensijulkaisu ja pitää tunnustaa, että levy ei erityisiä intohimoja herätä. Eivätkä ensisäveletkään saa intoa ainakaan kohoamaan.

Paksu Aki, Pak Paksu Aki.. Jeejee Jee Jee. Dum Dumdi Duu. Siinä onkin aikalailla kaikki mitä levystä jää mieleen. Useamman kuuntelukerran läpisaanti oli varsin kovan työn takana, eikä homma miksikään muuttunut. Koko suoritus tuntuu niin tasapalsulta, että eri kappaleiden tai edes melodioiden mieleen saattaminen tuntui ylitsepääsemättömältä. Siinä vaiheessa, kun nykyään ehkä tunnetuin lopetusraita Twist and Shout alkaa soimaan, on jo koko levyyn pahasti turtunut. Jos on pakko jotain muuta mainita, niin ehkä Love Me Do, Do You Know a Secret ja A Taste Of Honeyn voisin myös huomenna tunnistaa. Tosin näitä en todellakaan klassikon arvoon nostaisi. Muuten ollaan koko ajan niin siinä samassa jeejee-soinnussa, että hohhoijaa

Saa olla aika paksut Beatles-lasit päässä, että ymmärtää levyn paikan listalla.  Ehkä sitten seuraavassa on jo jotain, minkä takia levy on listalla muullakin kuin nimellään. Tätä ei voi suositella kuin Beatles-fanille.

4/10

Herra O

Ties monesko Beatles-albumi tällä listauksella alkaa vahvistaa omaa käsitystäni tästä yhtyeestä ja sen tuotannosta. En osaisi erottaa albumeita toisistaan vaikka niitä kohtuullisesti olen kuunnellutkin. Tästä syystä myös Please Please Me kuulostaa "ihan liikaa biitlesiltä", eikä tarttumapintaa tahtonut löytyä. Levy on kuunneltu läpi huomaamatta ja pari kertaa pitikin pohtia oliko levy jo soinut soittolistalta vai ei. 
 
Pitkäksi venyneen tauon ja sen myötä useampien kuunteluiden jälkeen osa kappaleista alkoi nousta esiin ja niitä alkoi jopa hiljakseen muistaa nimeltä. Valitettavasti pari "ihan ok" kappaletta ei kuitenkaan riitä nostamaan koko levyn arvosanaa kuin korkeintaan yhdellä pykälällä. Suoraviivaisen tylsiä kappaleita, jotka eivät tarjonneet meikäläiselle mitään kiinnostavaa. Vaikka albumi onkin yhtyeen debyytti ja se julkaistiin aikanaan kovalla kiireellä, kappaleet kuulostavat loppuun asti viilatuilta eikä monesti ensialbumia kuunnellessa esiintyvää "lapsenkenkä-ilmiötä" esiinny. Yksittäisistä kappaleista mainittakoon vaikka levyn päättävä tuttuakin tutumpi Twist and Shout.
 
Kokonaisuutena hieman mitäänsanomaton levy joka hukkuu Beatlesin muiden julkaisujen sekaan sen kummemmin sekoittamatta. Ei tarjonnut minulle mitään mullistavaa, enkä usko, että jaksan kuunnella tätä albumia enää uudestaan. Tai no, ehkä jos jokin jäljelläolevista Beatles-lätyistä jollain ihmeellä onnistuisivat iskemään kipinän. Sitä odotellessa..
 
6/10

Herra D

Tällä kertaa omien kiireiden ja saamattomuuden takia jälleen pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen on aika palata arvostelujen pariin listan ehkäpä ristiriitaisimman bändin musiikin tahdin. The Beatlesin merkitys populaarimusiikille on kiistämätön, mutta ansaitsevatko kaikki yhtyeen levyt paikkansa tällä listalla? Sehän selviää vain kuuntelemalla.

Please Please Me on Liverpoolilaisen pumpun ensimmäinen studioalbumi. Se on nauhoitettu vain yhden päivän aikana kolmessa eri sessiossa. Käytännössä levy on siis live-äänistys, koska ajan ja rahan asettamat rajoitteet eivät ole mahdollistaneet päällenauhoituksia tai isompia editointeja. Voisi melkein sanoa, että tämä on ollut vain eduksi sillä levyllä bändi kuulostaa mukavan raikkaalta.

Itse levy koostuu 14:sta pariminuuttisesta, joista yksikään ei tarjonnut allekirjoittaneelle sen suurempia elämyksiä. Jos vertaa levyä vaikkapa viimeksi kuunneltuun Loven levyyn, ero on valtava. Siinä missä Forever Changes tarjoaa mielenkiintoista kuultavaa vielä vuosikymmenien jälkeen, Please Please Me kuullostaa auttamatta vanhentuneelta popilta. Kun lähes jokainen kappale kertoo teini-iän rakkaushuolista wou-wou - ja duu-daa-duu -fillien säestämänä, on pakko ihmetellä levyn sijoitusta.

Levy on varmasti erottunut aikanaan edukseen, mutta onko siitä ihan oikeasti klassikoksi? Mielestäni ei. Luulen, että levyn osakkeita monen silmissä nostaa lähinnä nostalginen mielikuva omasta nuoruudesta tai tosifanien ihannoima Cavern Club -aikakauden soundi yhtyeen soitossa.

Ei tämä huono ollut, mutta hieman liikaa melua vanhentuneista rakkaushuolista.

5/10