Herra A

Edellinen Stevie Wonder meni sen verran mitäänsanomattomissa merkeissä, että odotukset toista elämystä kohtaan ovat varsin alhaalla. Vielä kun kyseessä on tuplalevy, on ennakkofiilisten perusteella tulossa varsin pitkä sessio. Mutta ehkäpä Steve on kokenut musiikillisen herätyksen sen parin vuoden aikna, mitä on kulunut listan edellisen, Talking Bookin, julkaisuajankohdasta, ja tämä on vaikkapa raikasta death metallia.

Ei ole ei. Herran musiikista kertonee jo paljon se, että ensimmäinen kuuntelukerta meni vahingossa listan edellisen,Talking Bookin, julkaisun parissa ilman, että sitä mitenkään tunnistin. Jahka sai oikean levyn kuuluviin, olotilaa ei voi oikein millään kuvata yllättyneeksi. Sitä samaahan jauhantaahan tämä on kappaleesta toiseen. Ensimmäisellä kuuntelukerralla turhuuden keskeltä eniten esiin nousevat  kappaleet, jotka rapsuttavit jo varsin ilkeäksi äitynyttä funk-allergiaa, ja tämä ei ole levylle mitenkään erityisen mairitteleva asia. Tästä huolimatta tämä kuitenkin selvästi parempi kuin edeltäjänsä, sillä tältä säilyttäisin ainakin pari kappaletta, vaikkapa  I Wish ja Amish, eiku Pastime Paradisen, herran best of levylle. Pitääpä tarkistaa, ettei moinen best of ole se vielä listalla odottamassa oleva Stevie. Vielä kun homma oli lähes pari tuntinen, niiden parin helmen kaivaminen kuonan seasta oli varsin työläs prosessi.

Pykälän verran parempi kuin edellinen, mutta silti varsin tylsä kokonaisuus, joka on varmasti painunut unholaan seuraavan levyn tullessa kohdalle.

5/10

Herra O

Toinen albumi Stevie Wonderin tuotannosta tällä listalla asettui "levylautaselle" lähes samoissa ennakkotunnelmissa kuin Talking Book. En odottanut Songs in the Key of Life -albumilta mitään, käteen jäi kuitenkin jotain. Selvennetään hieman.

Kuvittelin albumin viilettävän ohi samalla tavalla kuin aikaisempi lätty, mutta kyllähän sieltä jopa muutama kappale jäi mieleen. Aikaisemmin tuttujen kappaleiden, kuten Isn't She Lovely, I Wish ja If It's Magic lisäksi esiin nousi, selkeästi levyn parhaana biisinä, mielenkiintoinen Contusion. Vahvasti jazz-painotteinen, oikeastaan fuusio-jazzia enemmänkin edustava ralli on tullut monesti vastaan lähinnä erinäisten kitaristien soololeveyillä joko kokonaan coveroituna tai vain osia lainaillen. Joka tapauksessa useita artisteja innoittanut kappale siis kyseessä.

Edellä mainittuja poikkeuksia lukuunottamatta levyn anti jäi valitettavan vähäiseksi. Albumin kokonaispituuden jäädessä vain vartin päähän kahdesta tunnista, mitta tuntui täyttyvän turhan nopeasti ja skippailu oli useammin kuin kerran lähellä. Puolet tästä olisi riittänyt helposti ja arvosanakin olisi sen myötä hieman nossut. Kokonaisarvosanan jäädessä omalla kohdallani oikeastaan täysin mainittujen kappaleiden harteille, olo on ennakko-odotusten puutteesta huolimatta hieman pettynyt. Veikkaisin pienen lisäkuuntelun kuitenkin olevan tämän levyn kohdalla paikallaan.

Kuusi sointuihmettä

Herra D

Stevie Wonder kuuluu jälleen siihen pitkän uran tehneeseen artistiryhmään, joka on itselle jossain määrin tuttu lähinnä 90- ja 2000-luvuilta eli usein muutaman vuosikymmenen heidän huippukautensa jälkeen. Satunnaiset esiintymiset eivät ole koskaan oikein herättäneet mielenkiintoa ja ajan kanssa koko kaveri on ajautunut omaan musikaaliseen Ö-mappiin eli niin sanottuun Radio Nova -kategoriaan.

Näistä lähtökohdista Songs in the Key of Life onnistui herättämään mielenkiintoa. Tähän mennessä Sir Elton ja The Rollings Stones olivat jo onnistuneet taistelemaan itsensä kiitettävin arvosanoin vastaavasta sillasta ulos. Lisäksi albumi kuuluu Stevien klassisen kauden albumeihin, joten ainakin teoriassa luvassa voisi olla jotain tajunnan räjäyttävää. 

Kun odotukset ovat kovat, niiden täyttäminenkin on entistä vaikeampaa. Ensimmäisten kuuntelukertojen perusteella itselle jäi albumista hieman ylituotettu vaikutelma. Stevie on tunnettu perfektionisti, joka saattoi tehdä studiossa 48 tunnin mittaisia sessioita ilman ruokaa tai juomaa vauhtiin päästessään. Lisäksi hän saattoi käyttää tuntikaupalla aikaa kappaleiden nauhoittamiseen. Ja omasta mielestäni tämän kuulee sekä hyvässä että huonossa.

Kautta linjan kappaleet ovat omaan makuun liian täyteen ahdettuja. Paikoitellen tuntuu, että ne ovat enemmän hatun nostoja varsinaiselle soittotaidolle kuin musiikille itselleen. Onneksi kuitenkin koko tupla ei ole täynnä tätä samaa vaan sekaan mahtuu ihan meneviäkin biisejä, joista voisi mainita ainakin Sir Duke, I Wish ja As. Valitettavan usein kuitenkin kappaleet tuntuvat jäävän vähän täytemateriaalin osaan.

Loppujen lopuksi Songs in the Key of Life oli pienoinen pettymys ennakko-odotuksiin nähden. Muutama onnistuminen ei jaksa kannattaa koko tuplan painoa harteillaan eikä levy lopulta temmannut itseä mukaansa oikein millään tapaa. Itseasiassa levy tuntuu kärsivän samasta ongelmasta kuin noin vuosi sitten arvosteltu Stevien aiempikin levy tältä listalla - se ei tunnu jäävän mieleen millään. Noin vuodessa olin onnistunut unohtamaan aiemman albumin niin tyystin, että arvostelua kirjoittaessani oletin kuuntelevani herran tuotantoa ensimmäistä kertaa. Periaatteessa olisin voinnut korjata virheeni arvosteluun, mutta  päätin jättää sen entiselleen, sillä se kuvaa kuitenkin tietyllä tapaa albumia. Pahoin pelkään, että tämänkin viikkoinen levy saattaa kokea tietyllä tapaa saman kohtalon tulevien kuukausien varrella ja vajota täydelliseen unholaan vaikkei se sitä välttämättä ansaitsisikaan.

5/10