Herra A

Jos listan edelliset levyt ovat olleet enemmän tai vähemmän uusia tuttavuuksia, The Wall edustaakin sitten sitä toista ääripäätä. Miten arvostella levyä jonka on varmasti kuullut jo useita satoja kertoja? Tai ylipäänsä levyä josta löytyy Comfortably Numb? 

Itse levyhän on The Whon Tommyn tapaan rock ooppera, mutta toisin kun Tommy, kuulen kappaleet enemmän itsenäisinä osina enkä osana suurta tarinaa. Tämä tietysti siksi että suurimman osan kappaleista on kuullut erinäisiltä kokoelmalevyiltä ja livetaltioinneilta kenties useammin kun itse The Wallilta. Tämä uusi tehoannos Wallia hieman laittoi palikoita taas kontekstiin, mutta tämän unohdan viimeistään taas sitten kun Pulse DVD menee soittimeen.
Kaikki objektiivisuus on hävinnyt jo aikaa sitten joten en taida enempää edes yrittää. Tämä levy kuuluu Floyd-yleissivistykseen ja jos sitä ei ymmärrä, pitää opetella. Lentomatka himalajan päällä oli tämän takia varmasti tunnin lyhyempi.

10/10


Herra O


 Noniin. Tätä onkin odoteltu jo kuin tiiltä nousevaa. Listan ensimmäinen albumi jonka arvosanan tiesi jo ennen projektin alkamista. Ja mikä albumi olisikaan yhtä oivallinen kuluttamaan tämän pienehkön arvostelutauon kuin Pink Floydin mainio konseptialbumi The Wall.

Tämä teos ei yksinkertaisesti vanhene taikka pehmene ajan ankarassa pureksinnassa. Jokainen biisi kajahtaa edelleen ilmoille sillä samalla timantinkovuudella kuin sillon joskus aikakausia sitten, kun tähän levyyn ensimmäistä kertaa pääsi tutustumaan. Häpeäkseni täytyy myöntää, että omaan levyhyllyyni tämä kiekko löysi kuitenkin vasta muutama vuosi sitten, mutta albumi oli kuitenkin tahkottu läpi, milloin miltäkin formaatilta. Se ensimmäinen taisi olla lainalevystä tehty c-kasetti -kopio, joka ei yllättäen kauaa pysynyt kuunneltavassa kunnossa.

Koska albumi on vähintäänkin tuttu suurimmalle osalle lukijoista, en lähde yksittäisiä biisejä sen kummemmin analysoimaan. Jätettäköön se satunnaisten illanistujaisten viimeisille tunneille hyvässä seurassa spekuloiden. Sen verran mainittakoon, että Comfortably Numbin veroista kitarasooloa ei ole maa päältään vielä löytynyt. Etsinnätkin voidaan oikeastaan lopettaa ja kutsua koirat kotiin.

Voisin suoltaa albumista ummet ja lammet mutta se pointti saattaisi herkästi hukkua sinne jonnekkin. Mitäpä sitä sen kummemmin ylistämään, parhainta parhautta. Piste. Ja kanssa-arvostelijani tuntien, en usko, että heidän antamansa arvosana heittää pahemmin omastani.

Viimeiset kymmenen tiiltä muuriin.



Herra D

Oman muistikuvan perusteella The Wall on luultavasti ensimmäinen levy, joka minulle on kolahtanut todella lujaa. Ostin levyn muistaakseni joskus yläasteen alussa, kun vuotta vanhempi ystävä oli levyä jo pidemmän aikaa kehunut. Sen jälkeen olen kuunnellut levyn alkuperäisversion varmasti yli toista sataa kertaa enkä ole vieläkään kyllästynyt. Suosikkikappaleet ovat vaihtuneet vuosien myötä, mutta kokonaisuus on aina ollut yhtä hyvä.

Levyn konseptia miettiessä tulee helposti mieleen listalla jo aiemmin arvostelu The Whon Tommy. Molemmat ovat konseptialbumeita ja rock-oopperoita, jotka kertovat hieman kieroutuneen tarinan anti-sankarista, jonka lapsuuden traumat saavat hänet sulkemaan pois muun maailman. Toisaalta levyjen samankaltaisuus jääkin hyvin pitkälti konseptin tasolle, sillä musiikillisesti The Wall on selkeästi monipuolisempi kokonaisuus paikoitellen hyvinkin oopperamaisten ja teatraalisten kohtausten ansiosta.

Kaiken kaikkiaan The Wall sisältää hyvin paljon ääripäitä, jotka on onnistuttu tasapainottamaan täydellisesti keskenään. Levy sisältää muutaman loistavan yksittäisen kappaleen, mutta arvioitaessa kokonaisuutta ne nouse sen yläpuolelle vaan asettuvat kiltisti riviin muiden kappaleiden kanssa. Ainakin allekirjoittaneelle tärkein syy levyn saavuttaman kestosuosikin asemaan on ollut sen sen sisältämien eri kerrosten, yksityiskohtien ja näkökulmien lukumäärä. Levyllä kiteytyykin hyvin koko bändin olemus; vaikka Pink Floyd ei ole David Gilmouria lukuunottamatta koskaan häikäissyt soitannollisella virtuositeetillaan, se on kuitenkin aina ollut paljon enemmän kuin osiensa summa.

Vaikka levy on tullutkin lukuisten kuuntelukertojen aikana läpikotaisin tutuksi, siitä on silti vaikea kirjoittaa. Mielessä pyöriviä kappaleita ja yksityiskohtia ei oikein saa tiivistettyä lauseiksi eikä sen uskomatonta tunnelmaa yksinkertaisesti pysty kuvailemaan.

No, turha yrittää enempää. Kuunnelkaa, jos ette vielä usko.

10/10