Kuten Rollarit, myös U2 kuuluu siihen varsin lyhyeen listaan artisteja jotka saavat Olympia-stadionin täyteen porukkaa, joten esittelyt voidaan varmaankin jättää siihen. Satunnaista kuuntelua lukuunottamatta U2 ei ole itselleni levyinä erityisen tuttu, ja tämän puutteen korjaaminen on ollut ilman tätä listaakin varsin usein suunnitelmissa. No nyt tulee tämäkin puute korjattua puutteen ainakin kahden levyn muodossa, ja ensimmäisenä on vuorossa sijalta 62 löytyvä Achtung Baby. Sen meriiteistä kielii jo paljon sen ilmestymisvuosi 1991, joka on suorastaan uudenkarhea tällä listalla.
Huomaan jälleen kerran, että vastenmieleisestä musiikista on paljon helpompi kirjoittaa. Vain avausraita Zoo Station sai sormeni liikkumaan kohti next-nappia, muuten kuuntelukerrat olivat toinen toistaan miellyttävämpiä. Levy erittäin onnistunut kokonaisuus rauhallisempia (One, So Cruel) ja menevämpiä (Even Better Than The Real Thing, Mysterious Ways) kappaleita, jonka vaikea nähdä jättävän ketään kylmäksi. Kun levyllä on myös muita varsin kuuluisia helmiä kuten The Fly ja Who's Gonna Ride Your Wild Horses, on kokonaisuus varsinainen U2-hittikimara.
Tällaisia puutteita musiikkitietämyksestä paikkailee mielellään. Työn tohinan taustalla levyä tuli kulutettua varsin runsaasti, eikä syyttä. Jos U2 kiinnostaa enemmän, tästä on varmasti hyvä aloittaa.
9/10
Herra O
Pitkästä aikaa listalla olisi tarjolla 90-luvun materiaalia ja hyvää sellaista onkin. Rock-yhtye U2 kuuluu niihin "suuriin" artisteihin, joiden tuotantoon en syystä tai toisesta ole koskaan tarkemmin tutustunut. En missään nimessä ole hautonut minkäänlaisia ennakkoasententeita tai yrittänyt vältellä yhtyettä, se on vain yksinkertaisesti jäänyt kokeilematta.
U2 tarjoilee albumillaan Achtung Baby vaihtoehtois-rockin ja elektronisen musiikin sekoitusta tehden samalla uransa käännekohdan musiikillisista vaikutteista puhuttaessa. Täytyy myöntää, että bändiä sen kummemmin tuntevana suunta elektroonisempaan oli jossain mielessä arveluttava. Mutta kuinkas kävikään; albumi sisältää yksi toistaan toimivampia kappaleita, muunmuassa yhtyeen suurimpiin hitteihin kuuluvan One kappaleen. Bonon ääni sopii kappaleeseen, kuten muutenkin levyn yleisilmeeseen, kuin nenä päähän. Muista kappaleista mainittakoon Until The End Of The World, jonka kitarasoolo on kertakaikkiaan hieno. Muutenkin kitarakuviot ovat useammassa kappaleessa mielenkiintoisia ja ennenkaikkea omalaatuisia.
Voisin mainostaa levyn jokaista kappaletta erikseen, mutta turhaa tarinointia vältelläkseni totean lätyn kokonaisuutena harvinaisen korkeatasoiseksi tuotokseksi. Kappalelistalla onkin sen verran monta tunnettua hittikappaletta, että useamman yksittäisen analysointi on turhaa. Eipä niiden joukosta oikeastaan huonoa vetoa löytynytkään. Todella positiivisesti yllättyneenä ja vieläkin bändin aikaisempaa sivuuttamista ihmetellen voisin laittaa levyn vielä uudestaan soimaan ja nauttia "uudesta" löydöstäni. Erittäin suositeltava.
U9
Herra D
Tämän viikkoisen albumin eli U2:n Achtung Babyn myötä päästiin
vihdoin 90-luvulle, joskin hieman rimaa hipoen. Ennakkoon bändistä oli
melko hyvä käsitys, joskaan en ole tainnut koskaan aiemmin kuunnella
heidän koko albumiaan kerralla. Siispä korjataan tämä puute.
Achtung Baby on ollut aikanaan suuri muutos bändin ilmaisussa ja sen aiheuttamat ristiriidat saivat melkein koko bändin hajoamaan. Ilmeisesti kokoontuminen One kappaleen ääreen sai palaset kuitenkin loksahtamaan takaisin paikoilleen ja bändin julkaisemaan eittämättä yhden tärkeimmistä 90-luvulla julkaistuista levyistä. Vaikka bändi onkin halunnut luoda nahkaansa levyllä, omasta mielestä muutokset aikaisempaan eivät ole kuitenkaan niin rajuja kuin saattaisi luulla. Biisien rakenteet noudattelevat rock-musiikista tuttua muottia, mutta soundipuolella lainaukset alternativen sekä tanssimusiikin puolelta ovat selkeästi kuultavissa. Itselle tuli levyn tukevasta alapäästä useaan otteeseen mieleen Depeche Moden 90-luvun alkupuolen levytykset. Ja mikäpä siinä, antaa basson jytistä.
Levyä kuunnellessa on helppo uskoa sen saamaan positiiviseen vastaanottoon sekä kriitikoiden että kuulijoiden puolelta. Levyn kappaleet ovat yksinkertaisia ja tarttuvia, mutta ne on puettu silti mielenkiintoisiksi särökitaraefektien ja totutusta poikkeavien rytmien kerrostumiksi, jotka kuulostavat edelleen lähes 20 vuotta myöhemmin tuoreilta ja nykyaikaisilta. Juuri levyn soundimaailma kolahti itselle huomattavasti paljon paremmin kuin sen varsinaiset biisit, joista pienen pohdinnan jälkeen on nostettava esiin myös massan huomion kiinnittäneet One, Until The End Of World sekä Mysterious Ways. Myös levyn päättävä Love Is Blindness ansaitsee erikoismaininnan.
Tämän levyn jälkeen vielä tulossa olevalla The Joshua Tree albumilla on edessään valtava työ, mikäli se aikoo vielä nousta omalla listallani Achtung Babyn ohitse. Mikäli levy olisi tarjoillut myös biisiensä puolesta hieman kokeilevampaa materiaalia, olisi sille voinnut antaa täydet pisteet. Nyt arvosanasta on viilattava kaikkein terävin kärki pois, vaikka kokonaisuutena levy on todella hyvä ja sen pariin tulen varmasti vielä myöhemmin palaamaan.
9/10
Achtung Baby on ollut aikanaan suuri muutos bändin ilmaisussa ja sen aiheuttamat ristiriidat saivat melkein koko bändin hajoamaan. Ilmeisesti kokoontuminen One kappaleen ääreen sai palaset kuitenkin loksahtamaan takaisin paikoilleen ja bändin julkaisemaan eittämättä yhden tärkeimmistä 90-luvulla julkaistuista levyistä. Vaikka bändi onkin halunnut luoda nahkaansa levyllä, omasta mielestä muutokset aikaisempaan eivät ole kuitenkaan niin rajuja kuin saattaisi luulla. Biisien rakenteet noudattelevat rock-musiikista tuttua muottia, mutta soundipuolella lainaukset alternativen sekä tanssimusiikin puolelta ovat selkeästi kuultavissa. Itselle tuli levyn tukevasta alapäästä useaan otteeseen mieleen Depeche Moden 90-luvun alkupuolen levytykset. Ja mikäpä siinä, antaa basson jytistä.
Levyä kuunnellessa on helppo uskoa sen saamaan positiiviseen vastaanottoon sekä kriitikoiden että kuulijoiden puolelta. Levyn kappaleet ovat yksinkertaisia ja tarttuvia, mutta ne on puettu silti mielenkiintoisiksi särökitaraefektien ja totutusta poikkeavien rytmien kerrostumiksi, jotka kuulostavat edelleen lähes 20 vuotta myöhemmin tuoreilta ja nykyaikaisilta. Juuri levyn soundimaailma kolahti itselle huomattavasti paljon paremmin kuin sen varsinaiset biisit, joista pienen pohdinnan jälkeen on nostettava esiin myös massan huomion kiinnittäneet One, Until The End Of World sekä Mysterious Ways. Myös levyn päättävä Love Is Blindness ansaitsee erikoismaininnan.
Tämän levyn jälkeen vielä tulossa olevalla The Joshua Tree albumilla on edessään valtava työ, mikäli se aikoo vielä nousta omalla listallani Achtung Babyn ohitse. Mikäli levy olisi tarjoillut myös biisiensä puolesta hieman kokeilevampaa materiaalia, olisi sille voinnut antaa täydet pisteet. Nyt arvosanasta on viilattava kaikkein terävin kärki pois, vaikka kokonaisuutena levy on todella hyvä ja sen pariin tulen varmasti vielä myöhemmin palaamaan.
9/10
Kommentit