Noniin, jälleen ollaan siinä tilanteessa, että sanottavaa olisi vaikka kuinka ja paljon mutta tuntemuksien pukeminen sanoiksi tuntuu äärettömän vaikealta. Kyseessähän on siis Pink Floydin kahdeksas studioalbumi, The Dark Side of the Moon. Konseptialbumi ja vieläpä progressiivista rokkia soittavan yhtyeen esittämänä on kuin meikäläiselle tehty. Tämä levy oli aikoinaan minulle porttina Pink Floydin musiikkiin tutustuessani. Ja olisinko voinut lättyä paremmin valita, tuskinpa. Albumi on siis läpikotaisin tuttu ja siinä mielessä arvostelun pitäisi tulla suoraan selkäytimestä. No ei muutakuin yrittämään ja pakettia avaamaan.

The Dark Side of the Moon on albumi, joka pitää sisällään oikeastaan kaikki minulle musiikissa tärkeät elementit; rakenteellisesti kokonaiset(eheät) kappaleet, paljon melodioita, tunnelmaa, joka vetää kuuntelijan mukaansa ja paljon muita pieniä asioita. Kirsikkana kakun päällä hieman negatiivissävytteiset ja ennenkaikkea mielenkiintoiset sanoitukset ovat muuten lyriikoista vähemmän välittävälle kuuntelijalle mukava boonus. Konseptuaalisesti ajatellen kappaleissa on myös jonkinasteista jatkuvuutta vaikka aiheet vaihtuvatkin välillä ja tämä tekee albumista yhä eheämmän.

Kuten mainitsin, kappalekaarti koostuu enemmän tai vähemmän synkempiä aiheita käsittelevistä esityksistä ja mukana on niin ahneutta, vanhenemisen kurjuutta kuin mielisairaudesta kärsimistä. Jälkimmäisellä viitataan tietenkin Syd Barretin mielentilan heikkenemiseen. Albumin avaava Speak to Me on juuri sopivan lyhyt intro-kappaleeksi ja kiitorata loppulevylle. Levyn "ensimmäisen puoliskon" jokainen kappale kuuluu mielestäni Floydin parhaimmistoon, kukin omalla tavallaan. Time ja i näistä omat lempparit. Toisen puolen avaava Money alkaa loistavasti käsittelemäänsä aihetta kiteyttäen; kolikkojen ja kassakoneiden kilinää, joiden lomasta kappale salakalavasti lähtee käyntiin. Loppupuoliskolta mainittakoon vielä Brain Damage ja albumin päättävä Eclipse. Lätyltä ei oikestaan yhtäkään huonoa kappaletta löydykkään. Erikoismaininta vielä loistaville taustalaulu-osuuksille.

Lopuksi kerrottakoon vielä, että tätä projektia aloittaessa tiesin minkä arvosanan tämä albumi tulee aikanaan saamaan. Siinä vaiheessa etukäteen listan tarjontaa tutkittuani totesin myös, että tämä albumi olisi omasta mielestäni kuulunut kärkisijoista korkeimmalle, ennestään tuntemieni levyjen joukosta siis. Toki edessä on vielä paljon itselle uutta musiikkia, mutta epäilen, että tämän mestariteoksen asemaa ei hevillä järkytetä. "Must have" -albumi kaikenkarvaisille musiikin ystäville. 

Suosittelen. Ei, vaan määrään!

10+

---

Herra D

Hoidetaanpa tärkeimmät heti alkusi alta pois - eli 10/10.

Noin. Nyt voidaankin sitten keskittyä levyyn häpeilemättömän subjektiivisten kakkuloiden takaa. The Dark Side of the Moon on muistaakseni toinen Pink Floyd albumi heti The Wallin jälkeen, johon tutustuin joskus ala- ja yläaste aikoihin. Itseasiassa olin kyllä kuullut levyn useasti kaverin luona, mutta en vielä silloin rekisteröinnyt sitä sen enempää. Muutaman vuoden päästä se sitten kolahti oikein kunnolla ja se on edelleen yksi parhaista albumeista omilla listoillani.

Vaikka DSotM luokitellaan rock/progerock kategoriaan, määrittely ei tee levylle oikeutta. Ihmiselämää varsin arkipäiväisesti käsittelevät sanoitukset katoavat helposti musiikin tekstuurien ja kerrosten sekaan. Lopulta levyn eteerinen tunnelma nousee yksittäisiä kappaleita tärkeämpään rooliin. Toisin kuin aikalaiselokuvien aikoinaan edistykselliset tehosteet, levyn soundimaailman ei tarvitse hävetä vielä vuosikymmenten jälkeenkään.

Jos levyltä pitää kaivaa erikseen suosikkeja, niin itse nostan muita korkeammalle upean The Great Gig in the Skyn sekä mukavasti vääntävän Moneyn.

Tämän enempää en osaa sanoa. Omalla kohdalla levy vain yksinkertaisesti Toimii(tm).