Noniin, nyt kun vuodatus.net taas toimii, on aika julkaista ensimmäiset arvostelut. Urakkamme aloittaa mustavalkoisista elokuvista ja vanhempien levyhyllystä tuttu, musiikkikanavan mukaan nimetty, Frank "The Voice" Sinatra konseptialbumillaan "In The Wee Small Hours", jossa onneton kaveri tilittää menetettyä rakkauttaan Ava Gardneria kohtaan.

Mutta sen pitemmittä puheitta...

Herra A

Heti kun levy lähti soimaan tuli mystinen tarve katsoa Pulmusia. (Puoli tuntia myöhemmin) In The Wee Small Hours onkin ensimmäinen kunnon kosketus Frank Sinatran tuotantoon, jos ei satunnaista leffapätkää tai radiohetkeä lasketa. Levyllä Frank laulaa naisen perään 16 eri kappaleen voimalla - ja vaikka useamman kerran levyn kuuntelikin oli kappaleita kovin vaikea erottaa toisistaan. En normaalisti kiinnitä mitään huomiota lyriikoihin, mutta pettymyksekseni ei olisi tarvinnut nytkään. Samaa sanomaa eri sanoilla. Useamman kuuntelun jälkeen mieleen jäivät levyltä kappaleet What Is Thing Called Love ja Glad To Be Unhappy. Ne ovatkin ehkäpä levyn ainoat kappaleet jotka vielä kuukauden päästä pystyisin nimeltä tunnistamaan.

Kokonaisuutena levy on varsin kaukana siitä mitä normaalisti kuuntelee, eikä tämä levy tällaisen jatsahtavan vanhan musiikin pariin houkutellut. Harmitonta taustamusaa, eikä syvempi kuuntelu lisää sanomaa levyltä irroittanut.

5/10

Herra O

Noniin, tästä se sitten lähtee, pienehkö tutustumisretki musiikkiin, jonka kaikki maistiaiset eivät ehkä tyydytä omaa makuani, mutta uskon joukosta löytyvän jotain uutta ja mielenkiintoista.

Ensimmäinen kuunteluviikko on nyt takana ja jonkinlainen mielipide albumista on muodostunut. Levyn avausraita alkaa kauniisti ja on ihan hieno kappale muutenkin. Valitettavasti albumin kappaleet muistuttavat toisiaan liikaa, ja välillä ei tiedä koska edellinen veisu loppuu ja seuraava alkaa. Levyn lopun lähestyessä olin jo ensimmäisellä kuuntelukerralla kyllästynyt. Hameväkeen tämä levy puree varmasti
tehokkaammin.

Levyä kuunnellessa tuli väkisinkin mieleen, että olen varmasti kuullut tämän kappaleen soivan jossain elokuvassa. Haluaisin sanoa että tämä toistui useamman kuin yhden kappaleen kohdalla, mutta ehkäpä tämäkin johtui kappaleiden samanlaisuudesta ja oikeasti vain yksi ja sama kappale on soinut noissa leffoissa.

Vaikka kuuntelinkin albumia useampaan kertaan viikon kuluessa, ei siltä löytynyt mitään tarjottavaa minulle ja epäilen, että tulen tätä levyä enää kuuntelemaan lähitulevaisuudessa. En sano kuitenkaan "koskaan", sillä saattaa hyvinkin olla, että vanhempana tämä uppoaa helpommin ja annan tälle vielä mahdollisuuden. Mutta toistaiseksi tämän viikon anti saa riittää.

Viisi tylsyyttä kymmenestä.

Herra D

Voin tunnustaa, että yleissivistyksessäni on Frank Sinatran kokoinen aukko, jota en ole koskaan sattumalta tai tarkoituksella tullut täyttäneeksi. Kun nyt oikein mietin, en edes muista, että olisin kuullut
My Way -kappalettakaan kuin ehkä kerran tai kaksi itsensä Frankin esittämänä. Suoraan sanottuna en tiennyt mitä urakkamme ensimmäiseltä levyltä olisi pitänyt odottaa.

Levyn avaava nimikkobiisi on kuin suoraan levyn kannesta. Nuori ja hylätty nuorukainen kävelemässä pitkin öisiä ja savuisia katuja pakahtuneena rakkaudesta naiseen, jota hän ei voi saada. Rauhallisia kamera-ajoja, fade-in ja kohti loppukohtausta, jossa rakkaus on voittanut mahdottomalta tuntuneet esteet ja nuoret ovat saaneet toisensa.

Kappale kuulostaa juuri siltä, että tekisi itsekin mieli kaataa lasillinen halpaa viskiä ja lähteä kävelemään syksyiseen kaupunkiin. Itse asiassa mukaan kannattaa ottaa myös MP3-soitin ja kuunnella levy loppuun samalla reissulla, sillä muuten se tuskin onnistuu.

Levyn ongelmana tuntuu olevan sen hyvin, hyvin verkkainen tunnelma ja se ettei kappaleita tunnu erottavan toisistaan millään. Jokainen niistä nimittäin kuullostaa ihan samalta kuin kaksi edellistäkin. Tästä johtuen levy osoittautui ainakin allekirjoittaneelle hyvin puuduttavaksi kokemukseksi. Hieman laahaavaat jazzista lainanneet taustat ja Frankin mielyttävän pehmeä ääni eivät kuitenkaan pysty vangitsemaan mielenkiintoa muutamaa minuuttia pidemmäksi ajaksi, jonka jälkeen levy siirtyy hiljalleen taustalle samalla silmien painuessa umpeen.

Suosittelen uniongelmaisille romantikoille ja nostalgikoille pieniä annoksia lauantaisin saunan jälkeen.

4/10