Herra A

Kun sattumoisin istuin junassa ensimmäisellä kuuntelukerralla, oli hymy melkoinen kun tahti on kuin suoraan vanhasta höyryveturista ja Johnny Cash laulaa Train keeps a rollin'. Eikä hymy sitten hävinnytkään koko levyn aikana ja Cashilla itsellääkin selvästi hauskaa (Johnnyn nauraessa se tarttui välittömästi itseenikin). Levy on täynnä toinen toistaan hienommin ylivedettyä lähinnä vankilateemaista kantrivedätystä jonka tunnelman iskee miljöö satakertaiseksi. Viinaa kuluu, akka saa kuulasta ja ukko hirtetään.

Kappaleista isoimman hymyn aiheutti Cocaine Blues, kanssamatkustajatkin alkoivat varmasti ihmettelemään kun itsekseni junassa naureskelin Johnnyn laulaessa "vedin kokaiinia ja ammuin akkani..". Tai vaikkapa sellainen (Johnnyn kehumana) kaunis balladi kuten Dirty Old-Suckin' Dog, sen sanoman jätänkin selvitettäväksi..

Ameriikoissa ollessani tuli saatua varsin suuri kantri-annos jo varsin nuorena. Kuten muitakin genreja, on huonoa ja vähemmän huonoa kamaa. Ja sitten on sellaisia kuten Cash. Ja vielä kun levyn keskellä on varsin omaperäisiä välispiikkejä vankilasta, eipä kantrilevyltä voisi enempää pyytää.

Näin sitä kantria tehdään!

9/10


Herra O


 Tämän viikon albumi olikin huomattavasti viihdyttävämpi paketti, kuin mitä levyn kansikuva antaa ymmärtää. Aikaisemmat kosketukseni Johnny Cashin tuotantoon ovat olleet lähinnä pari albumia, joihin tutustuin useampi vuosi sitten, sekä Cashin biografia elävän kuvan muodossa, Walk the Line. Pidin kovasti elokuvasta ja valitettavasti aina kun kuulen Johnny Cashin nimen mainittavan, näen mielessäni Joaquin Phoenixin kasvot.

Mutta eipäs nyt ajauduta harhapoluille vaan keskitytään itse albumiin. Tätä albumia oli lähestulkoon hauskin kuunnella tähänasitisista maistiaisista. Kyseessähän on toinen Cashin tekemistä vankilakonsertoinneista, At Folsom Prison ja Cashin taidot yleisönviihdyttäjänä kyllä huomaa. Hupaisat välispiikit kappaleiden välillä sekä vankilahenkilökunnan "ilmoitusluontoiset asiat" pistivät suun väkisinkin hymyyn.

Myös kappaleiden sanoitukset olivat enimmäkseen osuvia ja tuntuivat iskevän tehokkaasti myös vankilayleisöön. Mieleeni ei tainnut jäädä yhtäkään kappaletta, joka ei olisi jollain tasolla toiminut viihdyttävänä ja muutenkin keikkasetti tuntui pysyvän hyvin kasassa. Samaisesta syystä en halua lähteä mitään yksittäisiä kappaleita erottelemaan. Lähtiessäni kuuntelemaan top100-listalle päässyttä live-albumia, olin myönnettävästi hieman ennakkoluuloinen. Mutta ei auta kuin todeta, että ihan ansiokkaastihan tämä tuotos on listalle päässyt.

Voinkin siis lämpimästi suositella albumia kaikille musiikkimieltymyksistä riippumatta, enkä voi olla suosittelematta samalla loistavaa elokuvaa Cashin elämästä.

Yhdeksän rokkaavaa vankikarkuria kymmenestä.



Herra D


Tämän viikon levyllä countryn mustiin pukeutuva paha poika Johnny Cash päätti näyttää mallia tuleville sukupolville, kuinka live-levytys hoidetaan. At Folsom Prison -levy on nimensä mukaisesti nauhoitettu Folsomin vankilassa kyseisen laitoksen asukkaiden toimittaessa yleisön virkaa. Ja jotta vankilateema toteutuisi mahdollisimman hyvin, levyn kaikki kappaleet käsittelevät enemmän tai vähemmän lain väärälle puolille eksyneitä antisankareita. Legendaarinen "I shot the man in Reno just to see him die" -rivi  kiteyttää melko hyvin koko levyn sanoman yhteen lauseeseen.

Levyn ehdottomasti parasta antia on sen todella välitön tunnelma. Yleisön spontaanit suosionosoitukset kesken kappaleiden sekä Cashin naurukohtaukset ja välispiikit välittävät tämän hieman epätavanomaisen konsertin tunnelmaa hyvin. Kiroilu tai paikallisen vesijohtoveden maistaminen saavat hymyn huulille joka ikinen kerta.

Mutta entäpä se ehkä kaikkein tärkein eli musiikki. Vähäisen kokemukseni perusteella countryssa tärkeää ei ilmeisesti ole varsinaiset kappaleet vaan niiden surkeat tarinat. Tälläkään levyllä kappaleet eivät juuri poikkea toisistaan, mutta ne ovat täynnä sellaista ihmiselämää, jota tämän päivän Idols-voittajat eivät koskaan tule näkemään tai kokemaan. Valitettavasti kuitenkin letkeä höyryveturikomppikin jaksaa vain niin kauas. Vaikka levy varmasti edustaa lajityyppinsä parhaimmistoa, se tuntuu aina ajoittain haluavan painua taustalle piiloon viemästä liikaa huomiota.

Varmasti parhaimpia live-äänityksiä, joita olen koskaan kuullut, mutta se jokin jää vielä hieman  puuttumaan, joten siksi seuraavat pisteet.

7/10