Herra A

Pakko kyllä myöntää, että oli hieman negatiivista ennakkoluuloa Sir Eltonia kohtaan. Mielessäni oli vain mielikuva Eltonista tähden muotoiset aurinkolasit päässä hoilaamassa tylsiä balladeitaan pianonsa ääressä. Mutta kun levy lähti liikkeelle Dream Theaterin kappaleella Funeral For A Friend/Love Lies Bleeding Change of Seasonsilta, ajattelin että ehkäpä olen tajunnut jotain väärin.. Suureksi ilokseni Eltonin alkuperäinen on parempi, tosin Dream Theaterin coverit eivät ole koskaan erityisemmin iskeneet (ja niitä on varsin paljon). Tämän 11 minuuttisen  eepoksen jälkeen päästäänkin sen Elton Johnin makuun jonka tyylisen kuvittelin koko levyn olevan eli Candle in the Wind. Varsin tuttua kauraa, tosin tässäkin voi todeta tämän alkuperäisen olevan coveria parempi. Jos et muista kuka ja missä tämän coveroi, olet asunut luolassa tai olet liian nuori. Tai vain tyhmä.

Koko setti tuntuu jotenkin ennestään tutulta: aiemmin mainittujen lisäksi ainakin Goodbye Yellow Brick Road, Grey Seal, Saturday Night's Alright For Fighting ovat varmasti radiossa soineet. Uusista tuttavuuksista meilenkiintoni herätti erityisesti Ballad of Danny Bailey (1909-34) ja Harmony. Ennakkoluulo piti toisaalta varsin paikkaansa, levy on täynnä kappaleita jossa Sir Elton laulaa pianonsa ääressä. Ja kaikki nämä kuulostivat paljon paremmalta mitä etukäteen kuvittelin.

Listan ensimmäinen isompi positiivinen yllätys. Varsin mukavaa kuunneltavaahan tämä oli, eikä tyylitarjonta rajoittunut Candle In The Windiin. Tätä väitetään Sir Eltonin parhaaksi, enkä näin yhden levyn kokemuksella pysty vastaankaan sanomaan.. Vain Jamaica Jerk-off lähtisi omalta levyltäni pois, reggae ei vain iske.

8/10

Herra O

Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia täytyy myöntää että tämä oli hyvä levy. Sir Elton John ei ole saanut tätä viikkoa aikaisemmin yhtään soittoaikaa omista stereoistani. Ja jostain kumman syystä en lähtenyt tätä albumiakaan kovin mielelläni kuuntelemaan. Vaan kuinkas kävikään. Albumi tuli tahkottua läpi todella useaan otteeseen (lähinnä työmatkoilla) ja parani lähes joka kerta. Vieläkin ihmetyttää.

Jotenkin olin aina kuvitellut, että kaikki Eltonin veisut ovat jotain piano-lällytyksiä, joita ei raavas heteromies kehtaa, saati halua kuunnella. Mutta kyllähän ne albumin kevyemmätkin kappaleet alkoivat kuulostaa paremmilta kuuntelukertojen karttuessa. Satunnaiset kimakammat kiekaisut muutamissa biiseissä eivät sitten oikein sytyttäneetkään. Mukana oli myös todella meneviäkin ralleja.

Huomion arvoista lienee se, että levyn ensimmäinen kappale, on soitettu puhki aikoja sitten ja pärähtää soimaan vieläkin silloin tällöin. Erikoista tästä tekee se, että yksikään näistä kuunteluista ei ollut Sir Eltonin esittämä vaan cover-muodossa Funeral for a Friend - Love Lies BleedingDream Theaterin EP:llä A Change of Seasons. Eikä tämä alkuperäisversio kyllä varjoonkaan jäänyt. Muita satunnaisia kappaleita onkin sitten tullut kuultua joissain satunnaisissa paikoissa ja radiosta, joista mainittakoon A Candle in the Wind ja Sweet Painted Lady.

Juuri tällaisia positiivisia löytöjä ja yllätyksenomaisia "ennakkoasenteen tappajia" minä tältä projektilta halusinkin. Tämä albumi tulee varmasti soimaan vastaisuudessakin.

Kahdeksan käännytysiskua takaraivoon.

Herra D

Tätä levyä kuunnellessa tulee pakostakin mieleen, että se on onnistunut täyttämään niitä odotuksia, joita ainakin minulla itselläni oli aloittaessani tätä arvostelu-urakkaa. Odotin kuulevani ennenkuulematonta, mutta samalla hyvää musiikkia, sekä toivoin, että onnistuisin myös murtamaan ennakkokäsityksiäni joistain artisteista. Ja pakko se on myöntää; tämä levy onnistui molemmissa tehtävissä.

Tähän mennessä suurimmat ennakko-odotukset, tai -asenteet, ovat kohdistuneet juurikin tähän levyyn. Sateenkaaren kaikki sävyt pukeutumisessaan hyödyntävä isosankainen britti-homo, jonka tuotanto tuntui koostuvan ainoastaan yli-imelistä Disney-leffoihin tähdätyistä slovareista, ei luvannut paperilla hyvää. Tilannetta heikensi entisestään heti toiseksi sijoitettu ah-niin-ihana Candle In The Wind. Mutta onneksi levyn avaava 11 minuutin mini-eepos Funeral For A Friend / Love Lies Bleeding antoi aihetta olettaa, että olisin ollut väärässä odotuksineni. Ja niinhän siinä sitten kävi, että loppujen lopuksi levy osoittautuikin hyvin helposti kuunneltavaksi kokonaisuudeksi, joka rullasi eteenpäin töiden ohessa niitä kuitenkaan häiritsemättä.

Tupla-cdn kumpikin levy tarjoilee varsin onnistuneen kattauksen kevyttä pop-rokkia, josta ainakin itselleni tuli kaukaisesti mieleen Alan Parsonin, David Bowien tai Queenin samalta aikakaudelta oleva tuotanto. Mitään maailmoja mullistavaa syvyyttä niin sanoituksista kuin kappaleistakaan on turha etsiä, mutta entä sitten? Jos joskus tekee mieli hieman keventää omaa fiilistä kuitenkin musiikillisesti uskottavalla valinnalla, tämä levy on hyvin varteenotettava vaihtoehto. Levyn varsinaisista biiseistä voisi nostaa esille vaikka leppoisesti keinuvan Benny And The Jetsin sekä mukavan menevän Grey Sealin.

Kaiken kaikkiaan siis hyvä levy ja ehdottomasti suosittelun arvoinen kaikille Elton John -fobiasta kärsiville musiikin ystäville. Muutama levyille osunut huti kuitenkin onnistuvat laskemaan pisteitä sen verran, ettei napakympistä voida vielä puhua.

8/10