Herra A

Vaikka The Band on nimenä tuttu, jälleen kerran on todettava, että en pysty nimeämään yhtään heidän kappalettaan. Nyt tulee sekin aukko korjattua, heti useamman levyn voimin kun Music From the Big Pink siintää jo horisontissa. Ensin on kuitenkin vuorossa nimikkolevy The Band.

Ensimmäinen vaikutelma levystä on CCR kaltaista rokkia soittava bändi.  Siinä missä CCR:n kappaleet jäävät välittömästi soimaan päähän, The Band soittaa jotenkin tasapaksua kokonaisuutta ja vaati hieman enemmän totuttelua. Hienoiseksi kohokohdaksi nousee Up on Cripple Creek ja ehkä Rockin' Chair, mutta muuten homma on jotenkin yllätyksetöntä. Ja kun kuuntelukerrat eivät asiaa miksikään muuta, hommasta jää hieman pettynyt maku. Tällaista on varsin helppo kuunnella, mutta tämä ei ainakaan itselle ole oikein minkään mielialan täyttäjäksi.

Jo sen ainoan CCR:n arvostelun kohdalla mainitsin, että listalle kuuluisi Cosmo's Factory. Vaikkapa tämän levyn paikalla, vaikkakaan tämäkään ny aivan huono ole. Hommasta ei vain jää oikein mitään erityistä käteen.

6/10

Herra O

Heti kärkeen on todettava, että The Band on yhtyeen nimenä jo melkoisen kunnianhimoinen. Nimestä huolimatta en odottanut itselleni ennestään tuntemattoman yhtyeen nimikkoalbumilta juuri mitään. Vaikka nimeen olenkin joissain yhteyksissä törmännyt, ei minulla kuunteluun lähtiessä ollut minkäänlaista aavistusta, minkämoista pauketta kiekko sisältäisi.

Rockin ja countryn maastossa liikuskelevan kanadalaispoppoon musisointi oli kuitenkin ensikuuntelun jälkeen neutraaliin lähtöasetelmaan nähden ihan positiivinen kokemus. Vaikka luulin, etten ollut yhtyeen biisejä kuullut aikaisemmin, paljastui kappaleiden joukosta kuitenkin pari veisua jotka olen joskus kuullut mutta en vain ole tiennyt esittäjää. Näistä kappaleista Up on Cripple Creek sai maininnan arvon. Vaikka muita kappaleita en erityisesti korostakkaan, albumin laatu pysyy tasaisen laadukkaana saavuttaen hieman keskivertoa paremman arvosanan.

Kokonaisuutena siis mukavaa kuunneltavaa, mutta ei sisällä mitään mullistavaa tai tunteita herättävää. Parhaiten sopii siis työmusiikiksi ja miksei sitä voisi kotonakin pyöräyttää läpi aina silloin tällöin. Ok mutta vain ok.

Kuusi kappaletta.

Herra D

Tämän viikon kuunteluvuoron sai varsin ytimekkäästi nimetyn bändin, The Band, saman niminen pitkäsoitto. Bändin nimi vaikutti etäisesti tutulta ja pikaisen tarkastuksen jälkeen osoittautui, että olin oikeassa; olin nähnyt kyseisen poppoon Roger Watersin The Wall -konserttidvd:llä. Vaikka konsertissa ryhmä ei omaa musiikkiaan esittänytkään, siitä saatu ennakkokäsitys bändistä oli lopulta yllättävän tarkka.

Ensikuuntelun perusteella The Bandin leppoisa pop/country-rock ei juuri suurempia tunteita herättänyt puolesta tai vastaan. Muutaman lisäkerran jälkeen levy alkoi kuitenkin avautua koko ajan paremmin ja lopulta se sai minutkin nyökkäilemään ja rummuttelemaan näppäimistöä töissä musiikin tahtiin aivan huomaamatta.

Ja huomaamattomuus on muutenkin hyvä tapa kuvata levyä sekä bändiä. Itse bändi ei ole koskaan nauttinut niin suurta suosiota massojen parissa kuin se olisi ehkä ansainnut. Myös levyn rauhallinen tunnelma on yhtä aikaa huomaamaton mutta vangitseva. Periaatteessa kappaleet eivät pidä itsestään juurikaan ääntä, mutta kun niille antaa hieman tilaa ja aikaa ne kyllä palkitsevat kuulijan. Ehkäpä parhaiten levyltä jäi lopulta mieleen King Harvest (Has Surely Come) ralli, jonka leppoisa riffittely on kerta kerralta paremman kuuloista.

Lopuksi on todettava, että The Bandin The Band oli melko hyvistä ennakkoaavistuksista huolimatta positiivinen yllätys. Vaikka siitä puuttuu sellaista tiettyä syvällisyyttä ja vakavahenkisyyttä, joita itse klassikoita odotan, sen ei tarvitse missään nimessä hävetä itseään. Levystä nauttii ehkäpä parhaiten, kun unohtaa turhat säännöt ja normit, ja vain yksinkertaisesti nauttii sen leppoisasta tunnelmasta.

9/10