Herra A

Vasta levyn tehdessä ensimmäisiä pyörähdyksiään iski ahaa-elämys: kyseessähän on tietysti puolet klassisesta Simon&Garfunkel-yhtyeestä.  Keneenkään varmasti yllättymättä herrat ovat kaksikkona luvassa myöhemmin listalla, mutta mielenkiinto tätä puolikasta kohtaan ei ainakaan pudonnut, kun tajusin mitä tuleman pitää - eli kevyttä folk rokkia.

The Boy In The Bubble ja sen haitarin vedellessä alkusointuja tajuntaan iskee lopullisesti, että artisti ja kappaleet ovat varsin tuttuja, vaikka olenkin ehkä yhdistänyt ne myös Herra Garfunkeliin. Kun seuraavana vuorossa on Graceland, myöskin loistava klassikko, tajuaa viimeistään, että varsin mielenkiintoinen kuunteluelämys on luvassa. Varsin hienojen kappaleiden tahdissa mennään tästä eteenpään, kunnes tahtipuikko vaihtaa tyyliä varsin vahvasti Diamonds on the Soles of Her Shoesin alun kohdalla. Tämä arfikkalainen tyyli, joka jatkuu vaihtelevasti koko loppulevyn yli (vahviten ehkä kappaleessa Homeless) herätti aluksi pientä vastareaktiota, mutta totuin näihin paljon paremmin mitä ensimmäisten kuuntelukertojen perusteella pelkäsin. En näitä omalla asteikolla loistokappaleiksi vieläkään luokittele, mutta eivät ne myöskään häiritse, mikä on moiselle tyylille paljon sanottu. Erityismaininta pitää tietysti vielä antaa kappaleelle You Can Call Me Al. Aina yhtä hienoa ja harvinaista, kun loistava melodia lyö yhteen hienon sanoituksen kanssa. Kannattaa tarkistaa ko. kappaleen video Youtubesta.

Viikon jälkeen huomaan että Paul Simon on saanut ehkä eniten soittoaikaa tähänasti arvoteltuista levyistä. Kesti kauan että sain "afrikkalaiskappaleista" jotain irti, mutta loistava alku ja You Can Call Me Al sai aina aloittamaan alusta. Varsin suositeltava kokonaisuus.

8/10

Herra O

Pitkästä aikaa vastaan tuli artisti, josta en tiennyt ennen tätä viikkoa oikeastaan yhtään mitään. Pieni wiki-selailu paljasti Paul Simonin Simon and Garfunkel folk-duon toiseksi jäseneksi.

Myöskin herran tuotanto oli minulle ennestään tuntematonta, lukuunottamatta tietenkin kappaletta You Can Call Me Al, jonka olen kyllä kuullut useasti aikaisemmin, mutta esittäjä ei ole ollut tiedossa. Noh, nyt on paikattu tämäkin 'aukko' sivistyksestä.

Albumi sisältää kokoelman leppoisia pop-rock -lurituksia afrikkalaisilla teemoilla höystettynä, eikä levyä ollut kovinkaan vaikea sisäistää, vaikka en normaalisti tällaista musiikkia kuuntelekaan. Simon omistaa rauhallisen lauluäänen, jota erinäiset etelä-afrikkalaiset muusikot ja laulajat rikastavat ja homma toimii kokonaisuutena varsin hyvin. Levyn kappaleista aiemmin mainitsemani lisäksi esiin nousi That Was Your Mother, jonka aikana ei voinut olla hymyilemättä, sekä All Around the World or the Myth of Fingerprints, joka laittoi ns. jalan vipattamaan.

Levyn anti oli jotenkin hyvin rauhoittavaa ja varmasti sen takia helppoa kuunneltavaa. Tulee varmasti soimaan vastaisuudessakin stereoistani. Listalla ei näyttänyt muita Simonin soololevyjä olevan, mutta Simon and Garfunkelin levyä odotan tämän kokemuksen jälkeen vähintäänkin innolla.

Seitsemän etelä-afrikkalaista posetiivaria.

Herra D

Paul Simon oli tämän listan artisteista ensimmäinen, jonka nimi ei kertonut minulle aluksi yhtään mitään. Muutama kuuntelukertakaan ei vielä paljastanut kenestä oikein oli kyse, sillä sen verran kauas oli Simon matkannut kaverinsa Garfunkelin akustisten folk-duon ajoista. Hartaat ja hennot kappaleet olivat vaihtuneet rytmiä ja elämää pursuavan Etelä-Afrikkalaisen mbaqanga musiikin sekä perinteisen pop-rockin mielenkiintoiseksi yhdistelmäksi.

Ihan ensimmäisenä Graceland toi minulle mieleen aikonaan Radio Mafialla soineen Kauriin Kääntöpiirin, joka tarjosi laajan kattauksen maailmanmusiikin eri haaroihin viikosta toiseen. Vaikka en ole oikeastaan koskaan hirveämmin välittänyt maailmanmusiikkista, etnosta tai worldbeatista, ohjelmaa tuli silti kuunteltua säännöllisen epäsäännöllisesti. En tiedä vaikuttiko neutraali ennakkoasenteeni tämän tyyppiseen musiikkiin kuinka paljon, mutta hieman ristiriitaisin tuntein tuli levyä kuunneltua.

Levyn avaavan The Boy in the Bubblen hypnoottinen haitaririffi vaati hieman enemmänkin kuuntelukertoja, ennenkuin se onnistui voittamaan minut puolelleen. Diamonds on the Soles of Her Shoes tuo mieleen aluksi The Lion Sleeps Tonight biisin, mutta onneksi sekin pääsee alun intron jälkeen mielikuvasta eroon. Muita maininnan arvoisia kappaleita levyltä ovat menevämpi You Can Call Me Al sekä hieman The Policesta muistuttava Under African Skies.

Kaiken kaikkiaan levy on varsin mielenkiintoinen sekoitus kahta tyysin erilaista maailmaa, jotka tarjoavat kuulijalle tuttuja sekä tuntemattomia elementtejä saumattomasti toisiinsa sulautettuina.Graceland on kuin turistisafari Afrikan tasangoilla, joka tarjoaa pienen kosketuksen aitoon ympäristöön mukavasti ilmastoidun maastoauton turvasta. Jos omasta musiikkisivistyksestä tarvitsee paikata aukko etnisen musiikin lokerossa, Graceland tarjoaa länsimaistetun ja turvakaarilla varustetun version Afrikkalaisen musiikin olemukseen.

8/10