Herra A
Puhuin jo edellisen Zeppelinin kohdalla "Zeppelin-soundista". Physical Graffitissa se soi varsin voimakkaana ja on venytetty 15 kappaleen mittaiseksi. Tämäkin Zeppelin on varsin tuttu, joka tarkoittaa sitä, että se on arvostelumielessä uutuuksia huomattavasti vaikeampi. Mutta pakkohan se on yrittää.
Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen mieleen palasi se mielikuva mikä levystä jo oli; Siinä on Kashmir ja The Rover. Näiden klassikoiden lisäksi levy sisältää ison kasan muuta vaihdellen aina rock-balladeista funkkiin. Ehkäpä tästä syystä en ole tästä kummemmin levynä pitänyt, sillä hyvän seassa on vain liikaa huonoa (tai ainakin keskinkertaista). Hyvän puolelta jo mainittujen lisäksi voi nostaa Wanton Songin ja In The Lightin ja taas tylsempänä antina vaikkapa Boogie With Stu.
Vaikka levyltä löytyykin varsin kovia klassikoita, I-IV ajoista on matka ollut jo vähän alaspäin. Korkealla silti mennään sillä Kashmir ja The Rover rokkaavat vähintään yhtä kovaa kuin sillon 30 vuotta sitten.
8/10
Herra O
Kesälomilta on nyt palattu ja tämän viikon albumia on kuunneltu loman aikana vähintäänkin riittävästi. Led Zeppelin Physical Graffiti edustaa Zeppelinin tuotannosta sitä harvaa osaa, joka on itseltä jäänyt kokonaisena levynä kuuntelematta. Tokihan albumi sisältää runsaasti tunnettuja ja myös itsellekin tuttuja kappaleita. Niistä vähän myöhemmin. Järjestysluvultaan kuudes albumi on yhtyeen ensimmäinen omalla levymerkillä julkaistu tuotos.
Kestoltaan reippaaseen 85:een minuuttiin yltävä tuplalevy on kieltämättä tuhdin toimiva paketti. Selkeästi kahteen eri osa-alueeseen jakautunut teos tarjoilee ensimmäisellä puoliskollaan raskaampaa materiaalia, johon ketään yllättämättä itsekin tykästyin enemmän. Toisen siivun rauhallisempi materiaali oli toki myöskin taattua Zeppelin-laatua, vaikka kokonaisuus jäikin hieman vaisummaksi. Mutta vain hieman.
Ensimmäisen levyn kappaleista suurin osa oli ennestään tuttuja ja olihan sielä mukana myös useasti coveroitu Rover, joka kävi tiukkaa taistoa Kashmirin kanssa albumin kovimman lohkaisun tittelistä. Karvan verran korkeammalle nousi kuitenkin loppujen lopuksi jälkimmäinen, perusteluja en oikein nyt irtoa, ehkä se vaan miellytti korvakäytävää enemmän. Tai ehkä Roverin oli kuullut jo liian monesti, mutta kuitenkin. Muita kappaleita lienee turha nostaa sen kummemmin esille; tuttuja veisujahan molemmat levyt olivat täynnä.
Mutta eipä siitä pääse mihinkään, Led Zeppelin on onnistunut iskemään tälläkin levyllä ajattoman ja kulumattoman jäljen musiikin historiaan ja eihän tätä voi olla omaan levyhyllyynsä hankkimatta. Kyllä, tunnustan, en vielä omista kyseistä albumia enkä muitakaan yhtyeen levyjä. Mutta tämä puutos korjataan pikimmiten, ei muuta kuin levytilausta menemään.
Kymmenen raskasta joutsenlaulua
Herra D
Kesän ja kesäloman keskeytettyä urakkamme oli jälleen aika palata arvostelun pariin. Kesän jälkeinen rupeama saatiikiin komeasti käytiin Led Zeppelinin Physical Graffiti -levyllä, joka on kyseisen yhtyeen kuudes studioalbumi. Toisin kuin monet muut levyt tällä listalla, se sai välittömästi sekä yleisöltä että kriitikoilta hyvin lämpimän vastaanoton nousten nopeasti Billboard-listan kärkeen. Levyn menestystä ei voi kuitenkaan pitää itsestäänselvyytenä.
Levyn nauhoitukset katkesivat heti alkuun yhtyettä jo jättämässä olleen basistin John Paul Jonesin terveydellisiin ongelmiin, joiden aiheuttamien ongelmien selvittäminen kesti kuukausia. Vaikka muutaman kuukauden viivästys saattaa kuulostaa nykyisellään lyhyeltä ajalta, pitää muistaa että Led Zeppelin julkaisi ensimmäiset neljä albumiaan 2 vuoden sisällä vuosina 1970-71. Kun yhtye oli saannut rivinsä järjestykseen, se palasi studioon nauhoittamaan materiaalia, jotka kertyi lopulta niin paljon, ettei sitä pystytty mahduttamaan yhdelle levylle. Yhtye päätti laventaa materiaalia aiemmissa sessioissa nauhoitetuilla, ennen julkaisemattomilla kappaleilla, jotta levystä saatiin lopulta tupla-LP.
Levyn tekohistoria ei jäännyt ainoastaan sivuhuomautukseksi musiikkihistoriassa, vaan se kuuluu vahvasti koko levyllä. Tupla on yhtyeen tuotannon ehdottomasti monipuolisin tuotos, joka tarjoilee kaleidoskooppimaisen katsauksen yhtyeeseen kokonaisuutena. Esimerkiksi yhtyeen solisti Robert Plant on nimennyt levyn suosikikseen.
No, miltä levy sitten kuulostaa? Ainut vastaus, jonka itse keksin on: "Led Zeppeliniltä". Levylle on mahdutettu kaikkea mahdollista hard rockista balladeihin ja bluesista vahvasti itään kumartavaan orkestraaliseen rockiin. On mahdotonta kuvitella mitään muuta yhtyettä, joka pystyisi luomaan vastaavaan kattauksen - ja onnistumaan siinä. En edes viitsi tässä yhteydessä nostaa esille yksittäisiä kappaleita, vaan jokainen löytäköön levyltä oman suosikkinsa ja inhokkinsa.
Levyä (tai siis levyjä) kuunnellessa tuli selväksi kaksi asiaa; levy on hyvä, mutta se vaatii vielä omalta osaltani lisää kuuntelukertoja, että se pystyisi haastaamaan yhtyeen neljän ensimmäisen kuninkuusasemaa. Physical Graffiti on sen verran laaja kokoinaisuus, että sitä on mahdotonta ottaa haltuun muutamalla perättäisellä kuuntelukerralla. Se vaatii aurinkoisia kevätpäiviä sekä sateisia syysöitä, ennenkuin se suostuu paljastaa kuulijalleen mahdollisen aarteen.
Kaikesta huolimatta,
9/10
Kommentit