Herra A

Kaikki listalla vastaan tulleet useamman levyn kokoelmat ovat osoittautuneet varsin tuskaisiksi kokemuksiksi. Uutta, normaalista musiikkimausta poikkeavaa kuunneltavaa on ollut viikon ajaksi yksinkertaisesti liikaa ja jotenkin pelkään, että Ray Charles ja The Birth Of Soul ei tule olemaan poikkeus. 53 kappaletta soulia/RnB:tä kuulostaa sen verran työläältä urakalta, että play-napin painallus vaatii normaalia enemmän ponnisteluja. Mutta pakko se on edes yrittää, kun hommaan lähti mukaan.

Normaalisti kuuntelen levyn kerralla alusta loppuun, mutta tällaisen kuorman kohdatessa ajatuskin hirvittää. Jo ensimmäisen levyn kohdalla aivot turtuivat sen verran pahasti, että putkeen kuunneltuna seuraavat kaksi levyt olisivat varmasti menneet täysin ohi tai aiheuttaneet ylitsepääsemättömän inhoreaktion. Pienemmissä erissä homman sulatti hieman paremmin, mutta kuuntelun aloittaminen oli joka kerta sen verran vaikeata, että kokonaiskuuntelukertojen määrä jäi kahteen. Tästä seurasi sama kuin edellistenkin jättikokoelmien kohdalla, kokonaisuus oli aivan liian suuri nieltäväksi. Vaikka kappaleet ovat keskimäärin vajaa 3 minuuttisia, niitä on turha edes sen kummemmin yrittää eritellä, sillä kaikki sulautuivat yhdeksi ylipitkäksi virraksi.

Mitä tästä nyt sanoisi. Tällainen kertaisannos RnB:tä oli niin paljon, että useamman kerran oli pakko painaa stoppia ja kuunneltava jotain muuta. Yksittäinen levy olisi varmasti saanut paljon suopeamman vastaanoton, nyt on vain tyytyväinen että kuuntelu on ohi.

4/10

Herra O

Tämän viikon albumi onkin melko tuhti paketti soulia ja bluesia itsensä Ray Charlesin musisoimana. Sokea pianisti on varmasti monelle tuttu ainakin nimeltään ja itsekin olin aikaisemmin kuullut satunnaisia kappaleita. On aika korjata tämäkin aukko sivistyksestä.

Kolmen levyn kokoelma-albumi, The Birth of Soul, sisältää puolen sataa kappaletta Rayn 50-luvun tuotannosta. Koko pläjäyksen kuunteleminen yhdeltä istumalta olisi ollut turhan uuvuttava, joten päätin tyytyä yhteen levyyn per päivä ja ihan sopivaksi annokseksi se osoittautuikin. Tästähän luonnollisesti seurasi se, että tuntui kuin olisi kuunnellut kolmea eri levyä yhtäaikaa ja viikko on siihen hieman liian lyhyt aika. Koska edelliset arvostelut ovat syystä tai toisesta hieman venähtäneet, olin kuitenkin varautunut tähän aloittamalla levyn kuuntelun jo hieman ennen edellisen arvostelun kirjoittamista. 

Nyt olen mielestäni saanut riittävän kattavan kuvan Rayn musiikista ja monenmuotoisia kappaleita albumi sisälsikin. Joitain hittikappaleita lukuunottamatta levyjen anti oli itselleni ihan tuntematonta. Vaikka en niinkään välittänyt soulin suunnalla soljuvista kappaleista, enemmän blues-vetoiset biisit laskivat sitäkin paremmin ja tekivät paketista vähän siedettävämmän. Jos kokoelmalla olisi mukana pelkästään blues-veisut, olisi arvosanakin hieman parempi.

Kuusi blues-sielua

Herra D

Viime viikkoisen tykityksen jälkeen Ray Charlesin The Birth of Soul -kokoelma joutui heti aluksi kovaan paikkaan. Lisäksi aikaisemmat kokemukset hieman vanhempien artistien kokoelmista tällä listalla eivät nostaneet ennakko-odotuksia kauhean korkealle. Melko massiivista kolmen levyn biisilistaa katsellessa osasi odottaa, mitä tuleman pitää.

Kappaleita kuunnellessa ymmärtää hyvin Rayn saaman huomion ja arvostuksen musiikin piirissä. Kappaleiden vaihtuessa toisiin on helppo kuvitella, kuinka Ray on omalla panoksellaan ollut luomassa ja muokkaamassa soul-genrestä sitä, mistä se tänä päivänä tunnetaan. Kokoelman biisit yhdistelevät gospelia ja bluesia hyvällä, joskin hieman samasta muotista kaadetulla, tavalla. Periaatteessa kaiken pitäisi olla hyvin, mutta...

Jälleen tämänkin kokoelman kohdalla tulee miettineeksi sitä, miksi se on listalle lopulta päätynyt. Vaikka Ray on mitä parhain muusikko ja kokoelma summaa hienosti yhteen hänen todellista läpimurtoaan Atlantic levy-yhtiöllä, jokin on kokonaisuuden kannalta silti pielessä. Lopulta tuntuu, että biisit ovat kuitenkin liian samanlaisia eivätkä ne tunnu muodostavan sellaista harmonista kokonaisuutta, jota on tottunut odottamaan enemmän tai vähemmän tämän listan levyjen tapauksessa. Ylipäätään Rayn julkaisulistaa, varsinkin kokoelmia, katsoessa tulee mieleen kuinka tarpeellinen kokoelma oikeasti on ollut, kun pelkästään samana vuonna on julkaistu 5 muutakin kokoelmaa.

Kyynisesti ajatellen asian voi nähdä niin, että vaikka Ray olisi artistina kuinka merkittävä tahansa, hän ei ole silti onnistunut luomaan sellaista yhtä eheää kokonaisuutta joka olisi omilla avuillaan ansainnut paikkansa tältä listalta. Sopiva kokoelma on kuitenkin antanut mahdollisuuden nostaa artisti vertaiseensa seuraan vaikkakin väärälle listalle.

Tässäkään tapauksessa aiemmasta kritiikistä huolimatta levy ei ole susihuono - se on vaan mielestäni väärällä listalla. En pidä mitenkään mahdottomana ajatusta siitä, että palaisin levyn pariin vielä tulevaisuudessakin. Tosin silloin miellän sen entistä vahvemmin kokoelmaksi eikä se tule saamaan osakseen sellaista arvostusta, jota se ehkä lopulta ansaitsisi.

6/10