Herra A

Jos pitää metallimusiikin ulkopuolelta nimetä musiikkilaji jota tulee enemmän kuunneltua niin se on naisartistit. En tiedä onko se jokin tasapaino raskaan musikin vastakohdaksi vai mitä, mutta levy-hyllyltä ei juuri muuta olekaan kuin metallia tai naisartisteja. Tästä syystä odotinkin varsin suurella mielenkiinnolla Dusty Springfieldiä, onhan se listan ensimmäinen nainen. Eikä ennakkofiilistä ainakaan heikennä se että levyltä löytyy hieno Son of a Preacher Man. Mutta mutta. Jos Stevie Wonderista pystyin jo kertakuuntelun jälkeen sanomaan en tule pitämään siitä, Dusty pysyi mysteerinä. Levy tulikin kelattua läpi varsin moneen kertaan ja numero heitteli.

No mitä levyltä sitten löytyi? Vähän turhan tasainen setti soul-laulantaa. Kun Dusty antoi äänensä kunnolla soida kuten Just One Smile niin levystä vähän innostuikin, mutta muuten mentiin varsin tasaisesti. Kuukauden päästä jos kysyittäisiin niin ehkä voisin ehkä nimeltä sanoa myös Just a Little Lovin'nin ja ehkä I Can't Make It Alonen. Ja tietenkin erityismaininta pitää antaa kappaleelle In The Land Of Make Believe josta Burt Bacharach kuuluu heti läpi. Vain hissi puuttui niin tunnelma ois ollut täydellinen.

Saarnamiehen pojan johdolla Dusty vetää ihan tasaisen setin, ei ärsytä mutta ei mitään suurta riemunkiljahduksiakaan aiheuta. Jos tunnelmallinen naislaulanta kiinnostaa niin kannattaa kokeilla. Jotain jäin vain enemmän kaipaamaan.

7/10


Herra O

 Voi kun oli mitäänsanomaton lätty. Tämän viikon albumi jatkaa edelleen niiden artistien listaa, joiden tuotanto ei tarjoa allekirjoittaneelle mitään mielenkiintoista. Soul-täti Dusty Springfield laulaa lurauttelee tasaisen varmasti kappaleitaan mutta siihen se sitten jääkin. Oikeastaan sanoin jo kaiken sanottavani ensimmäisessä lauseessa, mutta yritetään nyt irrottaa jotain mielipidettä.

Musiikki ja sen muodostavat instrumentit kuulostavat juuri ikäiseltään, eikä mikään erotu edukseen. Ainoastaan Dustyn heleä lauluääni kantaa sopivan voimakkaasti, myös biisien herkemmissä kohdissa. Springfield ei ilmeisesti kirjoittanut itse omaa musiikkiaan, joka mielestäni saisi olla oletusarvo sooloartistilla.

Albumilla oli parikin tuttua kappaletta, Son of a Preacher Man, joka nousi myös albumin hitiksi sekä Don't Forget About Me. Omasta mielestäni The Windmills of Your Mind oli albumin paras kappale, jos näitä nyt on pakko lähteä erottelemaan. Kokonaisuutena todettakoon, että albumi ei tasapaksun kuorensa alta paljastanut mitään mieleenpainuvaa, eikä taida Springfieldin tuotannot soida tulevaisuudessakaan rokkimasiinastani. Paitsi ehkä Pulp Fiction -elokuvan soundtrackiltä.

Viisi väsynyttä arvosteluyritystä kymmenestä.


Herra D

Jos aiemmin suosittelin Sinatraa romantiikannälkään, nyt on aika vaihtaa mielipidettä. Siinä missä Frankin lempeän pehmeä ääni kutsui hiljaa nukkumaan, Dusty kehottaa ottamaan vielä yhden lasillisen merlot'a ja tanssimaan vielä yhden kappaleen rakkaansa kanssa. Ja kun se yksi kappale loppuu, alkaa seuraava, jota sitäkään ei voi jättää väliin.

Alunperin Englannista kotoisin olevan Dustyn tulkitsema Dusty In Memphis on tasaisen vahva ja silti sopivan erilainen levy. Vaikka levyltä löytyvä Son Of A Preacher Man on varmasti kaikkien tuntema legendaarinen ikivihreä, se ei silti jätä levyn muuta materiaalia varjoonsa. Koko levy nimittäin pullistelee toinen toistaan parempia suorituksia, joista voisi nostaa aiemmin mainitun rinnalle vaikkapa kappaleet Just A Little Lovin', Willie & Laura Mae Jones tai No Easy Way Down. Levyä on luonnehdittu valkoiseksi souliksi, mutta siitä kuuluu voimaakkaasti läpi sessioissa soittaneen Memphis Catsien jazzahtava sointi. Itse ihastuin suuresti levyn voimakkaan hillittyyn tunnelmaan, josta jo aiemmin mainittu saarnamiehen poika on ehkäpä paras esimerkki.

Ennen ensimmäistä kuuntelukertaa pelkäsin levyn olevan keskinkertainen ja tylsä soul-levy, joka olisi päässyt livahtamaan listalle yhden, joskin käsittämättömän hyvän, kappaleen ansiosta. Nyt useamman kuuntelukerran jälkeen voin onneksi todeta jälleen olleeni todella väärässä. Vaikka levy on luonteeltaan varsin rauhallinen eikä se sisällä herätysjuhlien hurmokseen yltäviä soul-vääntöjä, se ei missään tapauksessa ole tylsä tai keskinkertainen. Se on ehkäpä paras tähän asti kuulemani levy, joka on tarkoitettu kuunneltavaksi rakkaan ihmisen kainalossa.

9/10