Suunniteltua pidemmäksi venyneen arvostelutauon jälkeen on taas aika palata levyjen pariin. Ja mikä levy tähän tarkoitukseen paremmin sopisikaan, kuin Sex Pistolsin kirpeän kiukkuinen klassikko.

Herra A

Punkin kuuluisimman nimen esiintyminen listalla ei varmasti yllätä ketään. Sex Pistols oli aikansa ikoni, joka musiikin lisäksi oli huomion keskipisteenä myös muilla tempauksillaan. Mutta jätetään ne vaikka Wikipediasta luettavaksi ja keskitytään itse levyyn. Artisti ja levy ovat varsin tuttuja, joten tällä kertaa mennään enemmän muistelun puolella.

Siitä on yli 20 vuotta kun levysoittimessa on soinut ensimmäistä kertaa Nevermind The Bollocks, Here's The Sex Pistols. Siinä missä nykyään internet koettelee sananvapauden rajoja, 70-luvulla sitä virkaa hoiti punk. Vaikka jätkät taisivat tehdä suurimman osan tempauksistaan ihan vain puhtaan pahennuksen aiheuttamisen ilosta, saivat ne aikaiseksi myös runsasta poliittista keskustelua. Anarchy In the UK-ilosanoman levittäminen sai pättäjät varpailleen ja sensuurivaatimuksia tuli joka suunnasta. Vaikka nykyään saa, ehkä Muhammedia lukuun ottamatta, laulaa ja haukkua oikeastaan mitä vain, saa Sex Pistolsien härskeys vieläkin hymyn huulille. God save the queen/She ain't no human being oli varmasti aikamoinen hyökkäys pyhänä pidettyä instituutiota kohtaan. Näiden klassikoiden lisäksi loppulevy on samaa tykitystä, joista mainita voi vaikka abortista kertovan Bodiesin.

Mikäli genre-yleissivistystä haluaa ylläpitää, tämä on pakko-ostos. Eivät nämä musikaalisilta ansioiltaan järisyttäviä ole ja nykypäivänä esiintymiskielto Suomessa kuulostaisi lähinnä vitsiltä, mutta mitä väliä sillä on. Dont be told what you want dont be told what you need. Mummy! Ugh!
 

9/10

Herra O

Vähän kauempana omasta musiikkimausta pauhaava Sex Pistols oli todella mukava yllätys. Ripakopallinen moninkertaisesti coveroituja kappaleita, eikä hetkenkään hengähdystaukoa. Ensimmäisellä ja ainoalla albumillaan, Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols, yhtye on onnistunut sijoittamaan itsensä populaarimusiikin kartalle yhtenä alan vaikuttavimmista edustajista.
 
Albumin hyökkäävää ulosantia ei voi kuin ihastella. Avauskappaleen Holidays in the Sun siivittämänä vajaa 40 minuuttinen paketti puhkuu puhdasta asennetta ja vähemmän punk-rockista välittäväkin on pakotettu heiluttamaan päätään menevän musiikin tahdissa. Levy oli myös monessa mielessä yllätys, positiivinen sellainen. Edellä mainitun asenteen riittäminen loppuminuuteille saakka karkoitti kaikki tylsistymisen rippeet ja vihoviimeisetkin ennakkoluulot tiehensä. Loistavat kappaleet, kuten esimerkiksi Anarchy in the U.K. ja Problems, jotka ovat jääneet mieleen parhaiten Megadethin cover-versioiden myötä, ovat loistavia esimerkkejä kappaleista, joihin voisi koko bändin helposti tiivistää.
 
Vaikka kaksi listan edellistä albumia olivatkin ihan omassa luokassaan, ei tämä piristysruiske jää kauaksi taakse. Ehdottomasti kovinta kamaa omassa genressään. Tosin vertailukohtia ja -kokemuksiahan minulla ei juuri ole. Joka tapauksessa mainioiden levyjen putki siis jatkuu.
 
Yhdeksän yhden levyn ihmettä.

Herra D

Hieman liian pitkäksi venähtäneen kesätauon jälkeen on jälleen aika palata arvostelujen pariin. Kuivan kauden päätää vähintäänkin mielenkiintoinen levy, joka poikkeaa melko paljon aiemmin totutusta linjasta.

Debyyttialbumeita on kuultu jo useasti tällä listalla, mutta Sex Pistolsin Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols on silti jotain ihan muuta. Se on vain vähän yli kaksi vuotta yhdessä kestäneen yhtyeen ainut julkaistu albumi, joka sekin sisälsi neljä jo aiemmin julkaistua singleä. Musiikillisesti, jos ihan rehellisiä ollaan, levy ei tarjoa mitään sellaista, mikä oikeuttaisi sen paikan tällä listalla. Silti se juhlii korkeammalla sijoituksella kuin moni musiikillisista ansioista tunnustettu klassikko.

Nyt yli 30 vuotta levyn julkaisemisen jälkeen on hyvin vaikeaa kuvitella sitä maailmaa, johon levy julkaistiin. Tämän päivän näkökulmasta katsottuna levy ei ole rankka niin musiikillisesti kuin sanoitustensa puolestakaan. Nykyään on lähinnä huvittavaa lukea uhkailuja oikeudella siveettömän painetun sanan julkaisusta (kyse oli siis "bollocks" sanasta levyn kannessa), mutta aikanaan kyse on ollut sukupolvien välisestä taistelusta sekä vanhojen instituutioiden heiluttelusta. Kun kaiken poliittisen ja yhteiskunnallisen hämmennyksen keskellä yhtye onnistui vielä näyttämään suunnan kokonaiselle musiikkigenrelle melkoisen menevien biisien avulla, levyn sijoitus alkaa kummastuttaa vähemmän.

Kuten sanottu, kaiken kohkaamisen keskeltä paljastuu nippu hyviä kappaleita. Itseasiassa tuntuu, ettei levylle hirveän montaa hutia ole edes osunut. Kuten jo monen muunkin levyn kohdalla on tullut todettua, levyn muiden kappaleiden ei tarvitse hävetä tunnettujen hittien vierellä. Jos suosikkeja täytyy nimetä, niin joudun kuitenkin taipumaan tunnetuimpien puoleen eli Anarchy in the U.K. sekä God Save the Queen. Näiden lisäksi voisin vielä lisätä listaan Bodiesin, joka sai pään heilumaan useaan otteeseen.

Arvosanan antaminen on lopulta hieman vaikeaa, koska en pysty arvioimaan levyn kulttuurihistoriallista panosta omien kokemusten kautta. Onneksi tällä listalla on aiemminkin hyväksytty täysin subjektiiviset arviot, joita ei ole tarvinnut jälkikäteen selitellä.

7/10